Ajankohtaista

Pallo-Iirojen D12-joukkueessa todettu joukkoaltistuminen

Keltainen huutomerkki sinisellä Rauma-tunnustaustalla.

Rauman terveysviranomaiset ovat saaneet sunnuntaina 22.8. tiedon Pallo-Iirojen 2009 syntyneiden poikien ikäkausijoukkueen pelaajien altistumisesta, johon liittyen on altistunut 16 Rauman Pallo-Iirojen pelaajaa ja 4 huoltajaa.

Altistumisia on tapahtunut Tammelassa Eerikkilän Urheiluopistolla järjestetyssä Huuhkajapolku-tapahtumassa 18.-20.8. Vantaan joukkueessa on todettu useita koronatartuntoja. Tartuntatautiviranomaiset ovat arvioineet tapahtuman ja tartuntariskit kokonaisuutena. Tapahtuma on ollut monipäiväinen, ja siihen on liittynyt useita ruokailutilanteita ja toistuvia kontakteja.

Kaikkiin altistuneisiin ollaan yhteydessä tartunnanjäljityksestä. Heidät asetetaan karanteeniin 10 päiväksi viimeisestä altistumispäivästä alkaen. Lisäksi kaikki altistuneet ohjataan koronatestiin torstaina 26.8. eli kuudentena päivänä viimeisestä altistumisesta. Tämä ei koske henkilöitä, jotka ovat saaneet kaksi rokotetta ja toisesta rokotuksesta on yli viikko.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 2.8. annetun ohjeen mukaan karanteenin voi purkaa, jos aikaisintaan 6 vuorokautta altistumisen jälkeen otettu koronatesti on negatiivinen. Negatiivisen testituloksen perusteella kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen karanteenin lopettamisesta.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.