Ajankohtaista

Palvelupiste Pyyrman palvelee kattavasti kaupungin asioissa

palvelupiste pyyrman, valtakatu, kesä

Rauman kaupungin keskitetty asiakaspalvelupiste Pyyrman palvelee ja ohjaa niin kaupunkilaisia kuin turistejakin ympäri vuoden kaikissa kaupungin toimintoihin liittyvissä asioissa. Palvelupiste Pyyrman sijaitsee osoitteessa Valtakatu 2 A.

Pyyrmanissa asiakkaita ovat vastassa palvelu- ja matkailuneuvojat. Kaksi palveluneuvojaa neuvovat ja ohjaavat kaupunkilaisia.

– Tavoitteemme on, että jokainen asiakas saa vastauksen kysymykseensä tai ainakin asiaansa eteenpäin. Haluamme tehdä asioinnista mahdollisimman helppoa, mukavaa ja nopeaa, asiakaspalvelukoordinaattori Mari Soilukari toteaa.

Esimerkiksi tilojen, tupien ja venepaikkojen vuokraukset, kaupungin lähettämien laskujen maksaminen, karttatilaukset ja kalastusluvan hankkiminen onnistuvat Pyyrmanissa. Palvelupisteestä voi ostaa myös lippuja kaupungin konsertteihin ja tapahtumiin.

– Meidän kauttamme voi lainata panttia vastaan myös soutuveneen jokamiesretkeilyyn Mustalahden ja Omenapuumaan suntin ylittämistä varten, Soilukari vinkkaa.

Palveluneuvonnan lisäksi tärkeässä roolissa on matkailuneuvonta. Kaksi matkailuneuvojaa tuntevat Rauman kuin omat taskunsa. He ovat valmiina kertomaan kaupungista ja sen nähtävyyksistä kaikille kiinnostuneille. Nähtävyydet, kartat, vuokratuvat ja -veneet kiinnostavat myös turisteja.

Paljon palveluja saman katon alla

Samassa rakennuksessa toimii myös isännöintitoimisto, päivystävä sosiaaliohjaaja ja varhaiskasvatuksen palveluneuvoja sekä pysäköinninvalvonta. Pyyrman tuottaa asiakkailleen synergiaetua, sillä suuri osa palveluista on saman katon alla tai ainakin läheisissä rakennuksissa.

– Pyyrmanissa aloitti työnsä myös maahanmuuton sosiaaliohjaaja 11.6. alkaen. Hän tulee olemaan maahanmuuttajien tukena arkipäivän asioinnissa ja asiakaspalvelussa. Myös kotikäynnit ovat osa hänen työnkuvaansa, Soilukari kertoo.

Muita suurempia uudistuksia ei tällä hetkellä ole luvassa, mutta kaupungin sähköisiä palveluja kehitetään ja parannetaan jatkuvasti.

Palvelupiste Pyyrmaniin voi olla yhteydessä puhelimitse 02 834 5000, sähköpostilla palvelupiste@rauma.fi tai poikkeamalla paikan päällä Valtakadulla.

– Jos jokin asia kaupungin palveluihin liittyen mietityttää tai on epäselvää, silloin kannattaa olla yhteydessä Pyyrmaniin. Me autamme ja selvitämme aina asian eteenpäin!