Ajankohtaista

Papinpellon vuoropäiväkodin runko nousee sääsuojan alla

Papinpellon alueelle, Itsenäisyyden kadun varteen, rakennetaan uusi vuoropäiväkoti. Rakennuksen betonityöt ovat jo suurelta osin tehty. Puurungon asennustyö alkoi lokakuun alussa näyttävän sääsuojan alla. Sääsuojan korkein harja on korkeudeltaan 17,4 metriä.

Koska päiväkoti on puurunkoinen ja paikan päällä rakennettava, sen rakennusvaiheessa päädyttiin käyttämään sääsuojaa. Rakennuksen korkeimman harjan kohta jää noin puoleen sääsuojan harjan korkeudesta.

– Suojan alla on oltava riittävästi tilaa nostaa muun muassa kattotuoleja. Näin ollen koko puurungon rakentaminen saadaan tehtyä suojassa. Sääsuoja puretaan vasta, kun rakennuksessa on katto pään päällä, rakennuttajainsinööri Juha Tuominen kertoo.

Lähtökohtana luonto

Päiväkodin suunnittelu aloitettiin vuoden 2018 alkupuolella ja rakennustyöt alkoivat kesäkuun lopulla. Lähtökohtana oli rakennuksen sopeuttaminen ympäröivään luontoon sekä luonnonympäristön säilyttäminen päiväkodin toiminnallisuuden lisäksi.

– Rakennuksen pääasiallinen julkisivuverhous tulee olemaan puuta. Sisäpihan ulkoseinissä ja räystäällä tullaan käyttämään sementtikuitulevyä, paloturvallisuus huomioiden, Tuominen tarkentaa.

Tontilta poistettiin aluksi pintamaata ja louhittiin kalliota.

– Keskimäärin kallion pintaa louhittiin noin 1,5 metriä. Putkikaivantojen osalta mentiin vähän syvemmälle, Tuominen sanoo.

Päiväkoti rakentuu maanvaraiselle betonilaatalle. Kun pohjatyöt saatiin loppukesästä valmiiksi, päästiin valamaan rakennuksen anturat ja sokkelit. Tämän jälkeen vuorossa olivat rakennuksen sisäpuolisten viemärien ja putkitusten asennukset, lattioiden alustäytöt, alapohjan eristeet sekä raudoitustyöt. Väestönsuojan ja lattioiden valutyöt valmistuivat syyskuun lopulla.

Uuden vuoropäiväkodin on määrä valmistua ensi syksynä. Päiväkoti tulee olemaan avoinna viikon jokaisena päivänä ympäri vuorokauden.

Rakenteellisia hoitopaikkoja on 120 lapselle. Päiväkodin rakennusoikeudellinen kerrosala on noin 1370 neliötä.

Rauman kaupungin tämän vuoden talousarviossa uuden vuoropäiväkodin rakentamiselle on varattu 3,5 miljoonaa euroa.

Rakennukseen tulee vesikiertoinen lattialämmitys.