Ajankohtaista

Pehmojen yötä vietetään Rauman pääkirjastossa 3.–4.2.

Pehmot opiskevat verkkokirjaston käyttöä

Valloittava Pehmojen yö järjestetään Rauman pääkirjastossa jo kolmannen kerran 3.–4.2. Jokainen lapsi saa tuoda tapahtumaan yhden pehmon, mutta muuten osallistujamäärää ei ole rajattu. Pehmot voi tuoda pääkirjaston lastenosastolle torstaina 3.2. klo 14–18  ja hakea takaisin kotiin perjantaina 4.2. klo 13–16.30.

Aiempina vuosina pehmoiset kaverukset ovat seikkailleet pääkirjastossa myös henkilökunnan tiloissa, joita asiakkaat eivät yleensä näe. Illalla pehmot ovat tutustuneet kirjaston töihin.

– Myös kirjastoauton kuljettajana on nähty joskus isokokoinen pehmo. Pelaamme erilaisia pelejä ja leikimme yhdessä. Pehmot ovat kirjastossa yökylässä, joten syömme yhdessä iltapalaa ja harjaamme hampaat. Päivän touhuista väsyneet kaverukset pääsevät siskonpedille nukkumaan iltasadun saattelemana, kirjastonhoitaja Maria Hannula kertoo.

Hannulan mukaan pehmoilla on ollut aiempina vuosina keskenään tosi hauskaa, joten taatusti tänäkin vuonna yökylään tulee upeita tyyppejä.

Pehmojen yö on herättänyt lapsissa runsaasti kiinnostusta, vaikka oman rakkaan pehmon tuominen kirjastoon ja siitä erossa oleminen voi tuntua todella jännittävältä.

– Kirjaston Leijona sekä muut pehmot ja lastenosaston henkilökunta lupaavat pitää tosi hyvää huolta kaikista pehmovieraista. Jokainen heistä saa myös diplomin muistoksi tapahtumaan osallistumisesta, Hannula sanoo.

Pehmojen illan ja yön kirjastoseikkailuista julkaistaan kuvia Rauman kaupunginkirjaston sosiaalisen median kanavissa. Jokainen pehmo pääsee vähintään yhteen kuvaan.

Rauman kaupunginkirjaston Facebook-sivu

Pehmojen yön Facebook-tapahtuma

Rauman kirjaston nettisivut