Ajankohtaista

Pipanpolun lehmukset siirretään Nummenpuistoon

Pipanpolun lehmukset syksyllä kuvattuna. Taustalla kerrostaloja.

Pipanpolun lehmuspuut siirretään Kanalin Länsirannan työmaan vuoksi Nummenpuistoon. Siirtotyöt aloitetaan maanantaina 16.11. Pipanpolku suljetaan töiden ajaksi, ja kevyen liikenteen väylä pidetään suljettuna siihen asti, että kyseiselle osuudelle saadaan kaivettua myös uusi sadevesiviemäröinti. Sen jälkeen kevyen liikenteen väylä avataan jälleen käyttöön.

– Puiden siirtäminen on ainutlaatuista, eikä ollenkaan rutiininomaista. Pipanpolun lehmukset ovat hyväkuntoisia ja kauniita, joten haluamme säilyttää ne. Sopiva ja näyttävä paikka löytyi vanhan hautausmaan ohittavan sorakäytävän läheisyydestä, viheraluepäällikkö Kustaa Elsilä kertoo.

Siirrettäviä lehmuksia on yhteensä 14. Näistä kuusi siirretään varmasti ja kolmen pienemmän sekä viiden suuremman puun siirtomahdollisuutta tarkastellaan töiden edetessä.

– Siirtotyön kestosta emme osaa antaa vielä tarkkaa arviota, sillä jokainen puu on ainutlaatuinen yksilö ja tutkimme töiden lomassa siirron onnistumista, Elsilä sanoo.

Siirtoajankohta on lehmuksille otollinen

Siirtourakkaan osallistuva arboristi Ulla Liimatainen korostaa, että siirtämisessä varjellaan erityisesti puiden juuristoa ja runkoa.

– Puun ympärille kaivetaan ensin ympyrä, ja maata otetaan pois noin 40-50 senttimetrin syvyydeltä. Kun juuret on katkaistu, ne huolitellaan ja pakataan kankaan sisään. Myös runko suojataan kuljetuksen ajaksi. Puut nostetaan maasta suurehkon lavetin päälle, minkä jälkeen kuljetus uuteen osoitteeseen voi alkaa, Liimatainen taustoittaa.

Ajankohta siirtotyölle on hyvä, koska puut ovat niin sanotusti lepotilassa, eikä maa ole vielä jäässä.

– Ensi keväänä nämä lehmukset tarvitsevat kuitenkin reilusti kosteutta. Puut varustetaan keväällä kastelupusseilla, Liimatainen sanoo.

Myös alan ammattilaisen näkökulmasta projekti on mielenkiintoinen, sillä isojen puiden siirtäminen on myös hänelle uusi kokemus.

Lehmusten siirtourakasta vastaa Pihapalvelu Oksat Poikki. Puiden kuljetus järjestetään yhteistyössä Nosto ja Kuljetus Jaloset Oy:n kanssa.