Pitsiviikko sai Ekokompassi-sertifikaatin

Steedausporukka

Rauman Pitsiviikko on saanut tänään Ekokompassi-ympäristösertifikaatin. Ekokompassi on Suomessa kehitetty ympäristöjärjestelmä, jonka tarkoitus on parantaa käytännöntasolla yritysten ja tapahtumien ympäristöasioiden hallintaa. Ekokompassi on jo lähes 30 tapahtumalla, 60 yrityksellä ja muutamalla virastolla.

Rauman Pitsiviikon Ekokompassia on rakennettu alkuvuodesta lähtien. Ekokompassin saamiseksi tapahtuman ympäristövaikutukset on arvioitu, ja niiden hallitsemiseksi on laadittu suunnitelma.

– On hienoa nähdä, kun pitkään paperilla suunnitellut toimet toteutuvat käytännössä ja toimivat hyvin, Rauman kaupungin vastaava kulttuurituottaja Leila Stenfors sanoo ja iloitsee vasta myönnetystä sertifikaatista.

Virallinen auditointi suoritettiin kahdessa osassa, joista viimeinen tehtiin torstaina tapahtuman aikana. Kierroksella haastateltiin tapahtuma-alueella järjestäjiä ja markkinamyyjiä sekä tarkasteltiin ympäristöön vaikuttavia järjestelyjä. Auditoinnilla varmistettiin, että Pitsiviikko täyttää kaikki Ekokompassiin vaaditut kymmenen kriteeriä ja sitoutuu ympäristötyöhön.

– Kyllähän tällainen aina jännittää, vaikka tiesin, että olemme tehneet perusteellista työtä Ekokompassia varten. Olemme saaneet positiivista palautetta tapahtuman todella hyvin toteutetusta lajitteluneuvonnasta, Stenfors kertoo.

Sertifikaattia varten tapahtumalle on laadittu uusi jätehuoltosuunnitelma. Lajitteluohjeistus on uusittu tänä vuonna kokonaan ja tapahtuma-alueen jätteiden lajitteluun on panostettu erityisesti neuvonnan osalta. Tapahtuma-alueella kiertää steedausporukka, joka neuvoo yleisöä ja markkinamyyjiä jätteiden lajittelussa. Alueelle on teetetty myös näkyviä ohjeistuskylttejä ja myyjille on laadittu omat ohjeet.

Pitsiviikolla omat tavoitteet

Sertifikaatti myönnetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Pitsiviikolle on asetettu räätälöityjä tavoitteita, jotka ottavat tapahtuman luonteen ja jo tehdyn ympäristötyön huomioon. Ympäristösuunnitelmaa mukautetaan aina sen mukaan, miten tapahtuma muuttuu.

– Ensimmäinen vuosi on pitkälti seurantaa, jotta jatkossa voimme vertailla lukuja ja tiedämme, mistä lähteä parantamaan. Esimerkiksi tapahtuman jätemääriä ei ole koskaan aiemmin seurattu näin tarkkaan, Leila Stenfors kertoo.

Jätemäärien lisäksi tänä vuonna seurataan tarkasti tapahtuman järjestelyihin kuluvia ajokilometrejä ja tapahtumaan liittyviä hankintoja.

– Pyrimme jo nyt suunnittelemaan kaikki kuljetukset niin, että kilometrejä syntyy mahdollisimman vähän yhdistelemällä keikkoja ja suunnittelemalla reitit hyvin etukäteen. Hoidamme asiointia myös yhteiskäytössä olevalla polkupyörällä tai kävellen aina, kun se on mahdollista.

Tapahtumassa on käytetty vihreää sähköä jo vuodesta 2016 lähtien. Kaikissa pienhankinnoissa suositaan ympäristöystävällisiä, vastuullisesti ja lähellä tuotettuja vaihtoehtoja.

– Ympäristötyö on jatkuvaa kehittämistä. Ekokompassissa mukana oleminen tarkoittaa, että etsimme koko ajan parannuskeinoja toimintatapoihimme ja asetamme uusia tavoitteita edellisten täyttyessä.

Ekokompassin kotisivut