Pitsiviikon juhlavuoden ohjelmassa nähdään yhdessä toteutettua taidetta

Lapsia ja nuoria sormivirkkaustyöpajassa.

Raumalla toteutetaan Pitsiviikon juhlavuoden kunniaksi ympäristötaidetta. Taiteen tekemiseen kutsutaan mukaan niin nuoria kuin kaikkia kiinnostuneita ympäri Suomen. Aiempaa kokemusta taiteen tekemisestä ei tarvita.

Rauman taidemuseon sisäpihalle toteutetaan heinäkuussa ympäristötaideteos. Vanhan Raatihuoneen sisäpihalle taas rakentuu Pitsiverho-installaatio. Molempien teosten taustalla on ajatus yhdessä tekemisestä.

Nuorten tekemää ympäristötaidetta tulossa taidemuseon sisäpihalle

Ympäristötaideprojektin tekijöiksi voivat ilmoittautua kaikki 13–29-vuotiaat nuoret ympäri Suomen. Oma teos valmistetaan kotona, ja muihin projektiin osallistuviin pidetään yhteyttä verkon välityksellä. Kuvataiteilija Paavo Paunu ohjaa teosta suunnittelevia ja valmistavia nuoria. Jokainen mukaan lähtevä nuori työstää oman osansa teoksesta luonnosta löytyvistä puumateriaaleista, kuten oksista tai risuista. Yhteinen teos kootaan heinäkuussa Rauman taidemuseon sisäpihalle. Teoksen muoto määräytyy paikan mukaan.

– Nuorten yhteisteos kasvaa ja muuttuu myös esilläoloaikana. Teoksiin liittyvät työpajat järjestetään heinäkuussa, mikäli kokoontumisrajoitukset sen sallivat. Taidemuseolla järjestettävien työpajojen osallistujat lisäävät omat työnsä jo olemassa olevaan ripustukseen, vastaava kulttuurituottaja Leila Stenfors kertoo.

Taideprojektin toteuttavat yhteistyössä Nuori Taide ja Rauman kaupungin kulttuuri- ja museopalvelut. Nuori Taide on valtakunnallista kulttuurista nuorisotyötä, josta vastaa Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö. Osallistujahaku ja hakuohjeet löytyvät Nuori Taide -sivustolta osoitteesta www.nuoritaide.fi/ymparistotaide.

Pitsiverho-installaatio rakentuu Vanhan Raatihuoneen sisäpihalle

Pitsiverho on tilataideteos, joka toteutetaan Vanhan Raatihuoneen sisäpihalle heinäkuussa. Teos koostuu sadoista virkatuista pitsiliinoista. Installaation ovat suunnitelleet katu- ja yhteisötaiteilijat Tuuli Huovila ja Essi Ruuskanen.

– Ensimmäiset Pitsiverho-installaation työpajat järjestettiin Lasten kulttuuriviikoilla maaliskuun alussa. Noin sata raumalaista varhaiskasvatus- ja alakouluikäistä lasta osallistui installaation tekemiseen sormivirkkaamalla teoksen osia, Leila Stenfors sanoo.

Avoimia työpajoja järjestetään kevään ja kesän aikana myös muille kohderyhmille. Työpajan järjestämistä kokeillaan etänä ja alustana toimii Pitsiviikon Facebook-sivu. Ensimmäinen Pitsiä katukuvaan -livepaja järjestetään torstaina 23.4. klo 17–18.30. Osallistujat tarvitsevat käyttöönsä valkoista lankaa ja sopivan virkkuukoukun.

Pitsiverho-installaation tekemiseen voi osallistua myös lahjoittamalla valmiita virkattuja pitsiliinoja tai pitsejä taiteilijoille. Pitsiä voi myös tehdä teosta varten taiteilijoiden antamien ohjeiden mukaan. Työohjeet löytyvät Pitsiviikon nettisivuilta. Lahjoituspitsejä kerätään myöhemmin ilmoitettavalla tavalla kesäkuun lopulla. Taiteilijat liittävät lahjoitettavat pitsit teoksen osaksi ripustusvaiheessa.

Ympäristövastuullisuus teosten taustalla

– Olemme iloisia, että juhlavuoden ohjelmaan tulee tapahtumaa varten tehtävää taidetta. Teokset toteutuvat ja muotoutuvat ripustuspaikkojensa ehdoilla, Leila Stenfors sanoo.

Rauman taidemuseon ja Vanhan Raatihuoneen sisäpihojen ympäristöä on tutkittu teoksille sopivan paikan löytämiseksi. Teokset muotoutuvat lopulta ympäristönsä mukaan tuoden esille myös ripustuspaikkojen erityisyyden. Taideteokset toteutetaan kaupunkikuvan ja suojeltavan ympäristön ehdoilla.

Ympäristötaideteos tehdään omaa lähiluontoa tarkastelemalla ja luonnosta löytyvistä materiaaleista. Pitsiverhoteoksen muoto taas toteutuu olemassa olevaa ja kierrätettyä materiaalia muokkaamalla.

– Näiden teosten avulla tuomme esiin myös tapahtumalle tärkeää ympäristövastuullisuutta, Leila Stenfors lisää.

Heinäkuussa Pitsiviikon ajaksi esille suunnitellut teokset tuottaa Rauman kaupungin kulttuuri- ja museopalvelut osana Pitsiviikon 50-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Koronaepidemian vuoksi teosten julkaisuaikatauluun saattaa tulla muutoksia.

Lisätietoa taideprojekteihin osallistumisesta, teoksista ja taiteilijoista löytyy Pitsiviikon nettisivuilta osoitteesta www.pitsiviikko.fi.