Pitsiviikosta kerätään palautetta kävijäkyselyn avulla 13.8. asti

Sunnuntaina 29.7. päättyneen kaupunkifestivaali Pitsiviikon kehittämiseksi toteutetaan kävijäkysely, johon tapahtumakävijöiden toivotaan innokkaasti vastaavan. Kysely on avoinna 13.8. asti.

Tänä vuonna jo 48. kerran järjestettyyn tapahtumaan osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä yhdeksän tapahtumapäivän aikana. Tapahtumakävijöiden palautteen avulla järjestäjät toivovat saavansa selville, mitä jo pitkään järjestetyltä tapahtumalta toivotaan tulevaisuudessa.

– Toteutamme kävijäkyselyn, koska haluamme selvittää missä onnistuimme tänä vuonna ja mitä voisimme parantaa tulevia tapahtumia ajatellen, Rauman kaupungin kulttuurituottaja Sanni Tuuppa kertoo.

Kävijäpalautetta kerätään helppokäyttöisen verkkokyselyn avulla. Palautteen voi antaa nimettömänä ja vastaaminen vie aikaa muutaman minuutin. Vastauksia toivotaan kaikenikäisiltä ja eri syistä Pitsiviikolle osallistuneilta ihmisiltä.

– Toivomme, että ihmiset antavat palautetta, jotta olemme entistä paremmin tietoisia siitä, mitä Pitsiviikon kävijät tapahtumalta haluavat ja toivovat, Tuuppa jatkaa.

Linkki kyselyyn löytyy myös Pitsiviikon nettisivuilta ja Facebookista.