Ajankohtaista

Pohjoiskehän koulu otetaan vastaan heinäkuussa

Pohjoiskehän_koulu_julkisivu_toukokuu

Pohjoiskehän varteen sijoittuvan uuden koulun rakentaminen aloitettiin vuoden 2018 alussa tontin raivauksella. Mittava, mutta tehokkaasti toteutettu urakka alkaa olla loppusuoralla. Pohjoiskehän koulu otetaan vastaan kahdessa vaiheessa heinäkuussa. Koulutoiminta alkaa uusissa tiloissa syyslukukauden alussa.

Pohjoiskehän koulu koostuu kolmesta rakennuslohkosta. Koulun kaksikerroksinen C-lohko otetaan vastaan 1.7. Tämän jälkeen tiloja aletaan varustaa ja kalustaa lukuvuotta varten. Sama järjestely jatkuu koulun toisessa ja kolmannessa rakennuslohkossa vastaavasti 25.7.

Koulun hallinnollinen rehtori työskentelee läpi tulevan kesän. Koulunkäynnin ohjaajat aloittavat työnsä uudessa kouluympäristössä 1.8. ja 5.8. Henkilökunnan yhteiset koulutuspäivät järjestetään 8.8. ja 9.8. Oppilaiden lukuvuosi alkaa Rauman kouluissa 12.8.

Uuteen kouluun siirtyvät kokonaisuudessaan Syvärauman ja Merirauman koulut sekä yksi opetussarja Pyynpään koulusta. Lisäksi 1‒6-luokkien yleisopetuksen kanssa samoissa soluissa tulee toimimaan erityisopetuksen luokat. Malmin koulu ja Naulan alakoulu lopettavat toimintansa. Näiden koulujen erityisopetus jatkuu Pohjoiskehän koulun toimintana. Naulan yläkoulu jatkaa Naulan peruskouluna Raumanmern koululla. Pohjoiskehän koulussa on tilat myös kolmelle esiopetusryhmälle ja iltapäiväkerholle.

Koulun kokonaisoppilasmäärä tulee ensimmäisenä toimintavuotena olemaan noin 440. Enimmillään Pohjoiskehän koulussa voi olla laskennallisesti noin 550 oppilasta. Henkilökunnan määrä on noin 100.

Koulurakennuksen sisätiloissa työt mallillaan

Pohjoiskehän koulun rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti ja sisävalmistusvaihe on jo pitkällä.

– Koulun C-rakennuslohko on kalustusta ja varusteasennuksia lukuun ottamatta valmis. Alakattojen, väliovien ja sisäikkunoiden asennustyöt ovat käynnissä A- ja B-lohkoilla. Rakennuksessa tehdään vielä monialaisesti mittaus- ja säätötöitä, rakennuttajainsinööri Juha Tuominen kertoo.

Ruokalan lattia on laatoitettu, samoin liikuntasali on kalustusta vaille valmis. Keittiökalusteet ovat paikoillaan. Koulun osalta irtokalustus päästään aloittamaan heinäkuun alussa.

Valmiita pintoja suojataan ja puhtaaksi siivottuja alueita rajataan irti työmaasta.

Pihatyöt ja rakennuksen ulkomaalaustyöt ovat käynnissä ja leikkilaitteita asennetaan. Lisäksi tehdään valaisinkaapelointeja. Koulun katolle asennetaan myös 40 kilowattipeakin aurinkosähköjärjestelmä.

– Työt ovat sujuneet kaupungin näkökulmasta urakoitsijan kanssa hyvässä yhteishengessä. Suunnitelmia on hiottu ja ongelmia ratkottu yhteispelillä. Urakoitsijan suhtautuminen työmaan puhtaanapitoon P1-luokituksen mukaisesti on ollut kiitettävää ja työmaa on pysynyt siistinä. Työturvallisuusasiat on hoidettu erittäin vastuullisesti, Tuominen toteaa.

Urakoitsija tyytyväinen lopputulokseen

Pohjoiskehän koulun urakoitsijana toimii Hartela Länsi-Suomi Oy ja rakennuttajana Rauman kaupungin tilapalvelut. Uusi koulu rakennettiin KVR-urakkana eli suunnittelutyö sisältyi rakennusurakkaan.

– Rakennusurakka on tyypiltään sellainen, jossa rakentajan ja tilaajan välinen yhteistyö on erittäin tärkeää. Suunnittelutyö tehtiin hyvässä yhteistyössä tilaajan ja Hartelan kesken, haasteellisesta aikataulusta huolimatta. Kohde valmistuu ajallaan ja lopputuloksesta voi olla ylpeä, aluejohtaja Lauri Piitari Hartela Länsi-Suomi Oy:stä kertoo.

Turvallisuustaso on pysynyt työmaalla koko ajan hyvänä. Yhtäkään tapaturmaa ei ole sattunut.

– Näin mittavassa kohteessa se on hyvä saavutus. Merkittävä tekijä on työmaan siisteys- ja puhtaustaso. Kun nämä asiat ovat kunnossa työmaalla koko rakennusurakan ajan, on siellä turvallista työskennellä, Piitari jatkaa.

KVR-urakka (suunnittele ja rakenna), urakoitsija Hartela Länsi-Suomi Oy

Suunnittelu
• Arkkitehtisuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila Oy
• Rakennesuunnittelu, Sweco Rakennetekniikka Oy
• Talotekniikkasuunnittelu, Insinööritoimisto Juhani Lehtonen Oy
• Sähkösuunnittelu, Sähköinsinööritoimisto Matti Leppä Oy
• Pohjarakennesuunnittelu, SM Maanpää Oy

KVR-urakoitsijan aliurakoitsijat
• Ilmanvaihto, Satatech Talotekniikka Oy
• Putkityöt, LVT-Putki Oy
• Sähkötyöt, Rauman Sähkö- ja Teleasennus Oy
• Rakennusautomaatio, LVI-Säätölaitepalvelu Mäkinen Oy
• Maanrakennus, Maanrakennus Jalonen Oy

Urakan kokonaiskustannukset ovat noin 20 miljoonaa euroa.