Ajankohtaista

Pohjoiskehän koulun oppilaalla aiempaan koronatapaukseen liittyvä tartunta

Pohjoiskehän koulun erityisopetuksen oppilaalla on todettu koronatartunta 25.2., joka on yhteydessä 23.2. tiedotettuun henkilökuntaan kuuluvan tartuntaan.

Oppilaan tartuntaan liittyen on tapahtunut 32 altistumista, joista 26 on muita oppilaita. Altistumiset koskevat pääasiassa koulukuljetusta sekä pientä osaa Karin koulun iltapäiväkerhosta. Alkuperäistä tartunnanjäljitystä jatkettiin maanantaina 1.3. saatujen lisätietojen jälkeen. Jatkotartuntoja ei ole todettu.

Kaikkien altistuneiden oppilaiden huoltajiin on oltu yhteydessä maanantain 1.3. aikana koulun sekä terveysviranomaisen toimesta.

Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä ja he saavat liikkua normaalisti. Jos karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on vietävä testiin ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta. Kun karanteeniin määrätty on lapsi, toinen vanhemmista voi olla hänen kanssaan kotona ja tartuntatautipäiväraha korvaa tällöin ansionmenetykset, jos etätyö omalta työpaikalta ei onnistu. Oireettomia ei ole syytä testata. Testauksen avulla ei voida lyhentää karanteeniaikaa.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.