Ajankohtaista

Pohjoiskehän koulun rakennustyömaa palkittiin Satakunnan turvallisimpana

Raumalle rakentuvan Pohjoiskehän koulun rakennustyömaa on vuoden 2018 turvallisin työmaa Satakunnan alueella. Rakennusurakoitsijana toimii Hartela Länsi-Suomi Oy. Työturvallisuuskilpailusta ja palkitsemisesta vastaa Talonrakennusteollisuus ry.

Pohjoiskehän koulun työmaan vastaava mestari Toni Raidan mukaan työturvallisuus lähtee yhdessä tekemisestä, johon sitoutuvat kaikki niin työnjohdosta työntekijöihin ja aliurakoitsijoihin. Töitä turvallisuuden eteen tehdään, jotta jokainen pääsee työpäivän päätyttyä terveenä kotiin.

Raidan mukaan Pohjoiskehän koulun työmaalla on runsaasti Hartelan omia, kokeneita työntekijöitä, mutta myös aliurakoitsijat ovat pitkäaikaisia kumppaneita. Yhteisestä turvallisuudesta pidetään huolta erinomaisella asenteella ja esimerkillä sekä siistillä työmaaympäristöllä.

Työturvallisuuden tunnuslukuja seurataan Hartelassa kaikilla tasoilla. Myös aluejohto on mukana jokaisen työtapaturman tutkinnassa.

Hartelassa on tehty runsaasti erilaisia toimenpiteitä turvallisuuden parantamiseksi, mikä näkyy parantuneita työskentelyolosuhteina sekä vähentyneinä tapaturmina ja poissaoloina.

Aiheesta lisää Talonrakennusteollisuus ry:n tiedotteessa.