Ajankohtaista

Purjehtijankadun peruskunnostusurakka jatkuu aikataulun mukaisesti

Tietyömaan liikennemerkki

Syvärauman alueellinen peruskunnostusurakka Purjehtijankadulla jatkuu aikataulun mukaisesti. Saneeraus käsittää kadun rakenteiden ja vesihuollon uusimisen. Purjehtijankadun eteläosan tukimuuri on kesän aikana valettu ja vesihuoltotöitä tehdään parhaillaan kadun itäosalla.

Maanantaina 12.8.2019 vesihuollon saneeraustöitä jatketaan myös Alavaheen liittymäalueella. Työ kestää viikot 33 ja 34 ja sinä aikana ei Alavaheella voida sallia autoliikennettä. Autot voi väliaikaisesti pysäköidä lähelle Järvenpäänkadun liittymää. Kun Alavaheen liittymäalueen työt on saatu kuntoon, on sen jälkeen mahdollista liikennöidä Juhonkadun kautta. Kevytliikenne pääsee kulkemaan myös Järvenpäänkadun suunnasta.

Toisella työryhmällä jatketaan myös vesihuoltotöitä Kustaanpolun vanhan koulun kohdan ja Merikadun välisellä osuudella ensi  12.8. alkaen. Tällä osuudella työ kestää noin neljä viikkoa. Ranta-alueelle ajo tapahtuu työn aikana Järvenpäänkadun kautta.

Liikennejärjestelyt muuttuvat työn edetessä ja yksityiskohtaiset opastukset niiden mukana.

Koko urakka toteutetaan kahdessa vaiheessa. Vuonna 2019 rakentuu noin 590 metrin mittainen osuus Lahdenkatu-Merikatu ja vuonna 2020 550 metrin mittainen osuus Merikatu – Purjehtijankadun länsipään kääntöpaikka.

Väli Lahdenkatu – Merikatu valmistuu 1.11.2019 mennessä. Koko urakan valmistumisaika on 1.11.2020.

Urakoitsijana toimii Infra Kiri Oy