Ajankohtaista

Raatihuoneen restauroinnin hankesuunnitelma on valmistumassa – museopuutarhaan tulossa uudisrakennus

Vanha Raatihuone kuvattuna alaviistosta, taustalla sininen taivas.

Rauman Vanhan Raatihuoneen restauroinnin hankesuunnitelma valmistuu syyskuun loppuun mennessä. Hanke jatkuu restaurointisuunnittelijoiden kilpailutuksella, ja varsinainen suunnittelutyö alkaa vielä tämän vuoden puolella.

Suunnitteluvaihe jatkuu vuoteen 2023 asti, jolloin alkaa museon toiminnan keskeyttävä työmaavaihe. Raatihuoneen restauroinnin lisäksi pihapiiriin rakennetaan noin 100 neliön uudisrakennus. Sinne sijoitetaan muun muassa vesi- ja viemäriputkituksia vaativat tilat, kuten henkilökunnan sosiaali- ja taukotila, työtila, varastotilaa sekä esteetön yleisö-WC.

– Vanhan Raatihuoneen kellarikerroksessa olevat tauko- ja sosiaalitilat eivät vastaa nykyajan vaatimuksia. Lisäksi ensimmäiseen kerrokseen kaavaillun maailmanperintökeskuksen ja matkailun toiminnot tarvitsevat hieman lisää varastotilaa, arkkitehti Minna Linnala kertoo.

Raatihuoneen ensimmäisestä kerroksesta tehdään hankkeen myötä esteetön, mutta toteutustapa selviää vasta suunnitteluvaiheessa. Rakennuksen sisä- tai ulkotiloihin ei voi asentaa hissiä tai portaikkoon nostolaitteita menettämättä rakennushistoriallisia arvoja.

– Kun mahdollistamme esteettömän pääsyn rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen, museosta tulee kaikille saavutettava. Nykyteknologian avulla myös yläkerta voidaan esitellä liikuntarajoitteisille kävijöille esimerkiksi virtuaalitodellisuutta hyödyntäen, Linnala sanoo.

Katto uusitaan jo ensi kesänä

Vanhan Raatihuoneen savitiilikatto tullaan uusimaan ensi kesän aikana ennen varsinaista korjausta. Kattotyöt tehdään sääsuojan alla.

– Myös arkeologiset kaivaukset alkavat ensi kesänä maapohjan ja pihan kuivatusjärjestelmien osalta. Restaurointisuunnittelu kestää kuluvasta syksystä vuoden 2023 kesään asti, Linnalla toteaa.

Varsinaiset restaurointityöt alkavat vuoden 2023 lopulla. Tavoitteena on, että restaurointi valmistuu vuonna 2026, jolloin Vanha Raatihuone täyttää 250 vuotta.

Kuntotutkimus tehtiin keväällä

Raatihuoneen nykytilaa selvitettiin alkuvuodesta mittavilla tutkimuksilla, joihin sisältyivät julkisivujen väritutkimus, rakennusrungon kuntotutkimus ja rakennusrungon asbesti- ja haitta-ainekartoitus. Myös sähkö- ja lvi-selvitykset on laadittu. Kuntotutkimukset toteutti vanhoihin rakennuksiin erikoistunut Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy.