Ajankohtaista

Rauma mukana energiatehokkuussopimuksen toimeenpanon vertaisoppimispilotissa

Papinpellon päiväkoti aurinkopaneelit katolla

Rauma on valikoitunut mukaan pilottiin, jonka tarkoitus on kehittää vertaisoppimiskonseptia tukemaan kunta-alan energiatehokkuussopimuksen toimeenpanoa. Rauman lisäksi pilottiin osallistuvat Hollola, Hyvinkää, Turku, Hämeenlinna ja Oulu.

Rauman kaupunki on ollut mukana energiatehokkuussopimuksessa vuodesta 2000 ja Hinku-kunta vuodesta 2013. Sopimus velvoittaa osallisia kuntia tehostamaan energiankäyttöään sekä edistämään uusiutuvan energian käyttöä.

Vertaisoppimispilotin tavoitteena on koota yhteen hyväksi havaittuja käytäntöjä kaikkien energiatehokkuussopimukseen liittyneiden kuntien käyttöön.

Vertaisoppimisessa käsitellään muun muassa energiatehokkuussopimuksen toimeenpanon organisointia, poikkihallinnollista koordinointia ja yhteistyötä sekä liittämistä osaksi kunnan strategiaa.  Lisäksi siinä tarkastellaan esimerkiksi hankintojen, kulutusseurannan ja koulutustoiminnan hyödyntämistä osana energiatehokkuuden parantamista.

Vaiheittain toteutettava pilotti käynnistyy loppuvuoden aikana ja päättyy kesällä 2021. Sen aikana kuntien edustajia haastatellaan kunnan tekemistä energiatoimenpiteistä, tutustutaan muiden tuloksiin sekä jaetaan huomioita tunnistetuista vahvuuksista ja kehittämiskohteista.