Ajankohtaista

Rauma mukana MATKA 2019 -messuilla Helsingissä 17.–20.1.

Kylmäpihlajan majakan laituri.

Rauma on esillä Helsingin kansainvälisillä MATKA 2019 -messuilla 17.–20.1.2019. Rauman osasto 6n2-4 on osa laajempaa Suomen Saaristo -kokonaisuutta.

Raumalta tuodaan esille saariston ja maailmanperinnön lisäksi kulttuurielämyksiä, Pitsiviikkoa sekä kaupungin monipuolisia tapahtumia.

Sammallahdenmäki ja merenkulku kärkiteemoina

Sammallahdenmäki täyttää tänä vuonna 20 vuotta UNESCOn maailmanperintökohteena. Kohde valittiin ensimmäisenä suomalaisena arkeologisena kohteena maailmanperintöluetteloon vuonna 1999. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään erilaisia teemaan liittyviä tapahtumia ympäri vuoden. Juhlavuosi aloitetaan matkamessuilta, jossa Sammallahdenmäestä kertovat pronssikauden asuihin pukeutuneet esittelijät.

Rauman osaston katseenvangitsijana toimii nelimastoparkki Fennian pienoismalli Rauman merimuseosta. Pienoismalli ja siihen liittyvät mielenkiintoiset tarinat kertovat raumalaisesta merenkulun ja laivanrakennuksen perinteestä. Tarinat tuovat osaltaan positiivista viestiä raumalaisesta merenkulusta, erityisesti myös tämän päivän tilanteesta.

Suomen Saaristo -markkinointiyhteistyö tähtää näkyvyyteen

Perinteisen messuosallistumisen lisäksi Rauma näkyy messujen aikana myös ammattilaistapahtumissa sekä kotimaisille ja kansainvälisille matkanjärjestäjille sekä medialle suunnatuissa myynti- ja markkinointitilaisuuksissa.

– Rauma on ollut mukana Suomen Saaristo -markkinointiyhteistyössä jo useamman vuoden ajan. Yhteisellä markkinoinnilla tavoitellaan erityisesti valtakunnallista ja kansainvälistä näkyvyyttä. Käytännön esimerkkejä näistä ovat eriteemaiset kiertoreitit, jotka ovat kansainvälisten matkailijoiden suosiossa, Rauman kaupungin matkailupäällikkö Irene Villanen kertoo.

Suomen Saaristo on Lounais-Suomen kaupunkien yhteinen markkinointiteema, jonka tarjontaa ovat muun muassa kulttuurikaupungit, historialliset kohteet ja upeat luontoelämykset alueen kansallispuistoissa. Messuvieraille tarjotaan koko alueen makuja esittelevä Taste of Archipelago -maistelumenu. Osastolla on myös saaristolaispuoti, josta voi ostaa paikallisia käsitöitä sekä lähi- ja luomuruokatuotteita.

Messujen suurimmalla yhteisosastolla ovat mukana Turku, Ahvenanmaa, Naantali, Parainen, Kemiönsaari, Salo, Hanko, Raasepori, Pori, Rauma, Uusikaupunki, Kustavi, Taivassalo ja Kaarina.

matka.messukeskus.com