Ajankohtaista

Rauma mukana Tampereen Kotimaan Matkailumessuilla 12.–14.4.

Kylmäpihlajan majakan laituri.

Rauman kaupunki osallistuu Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 12.–14.4. pidettäville Supermessuille. Messut ovat avoinna perjantaina 12.4. klo 11–18, lauantaina 13.4. klo 10–17 ja sunnuntaina 14.4. klo 10–17.

Rauman osasto E701 on osa Suomen saaristo -kokonaisuutta. Merellisen teeman lisäksi esillä on tulevan kesän tapahtuma- ja kulttuuritarjontaa. Osastolla nähdään myös hallitseva Pitsimissi Amanda Teuho sekä pitsinnyplääjä, jotka kannustavat kävijöitä mukaan Pitsiviikolle 20.–28.7.

Pitsin ja kulttuurin lisäksi esillä ovat matkailusaarten tarjoamat palvelut sekä UNESCOn maailmanperintökohteet Vanha Rauma ja Sammallahdenmäki. Sammallahdenmäen 20-vuotisjuhlavuosi näkyy osastolla muun muassa aiheeseen liittyvässä kilpailussa.

– Tampereen messut huhtikuun puolivälissä toimivat meille ikään kuin kesän avauksena. Rauman tulevan kesän esitteet ja kartat ovat ensijaossa messuilla. Tamperelaiset ovat hyvin potentiaalisia vierailijoita Raumalla, sillä välimatka on lyhyt ja meillä on saaristo, joka heitä kiinnostaa, matkailupäällikkö Irene Villanen kertoo.

Messukävijä saa Rauman osastolta mukaansa uusimmat Kesä 2019, Raumanmeri- ja Taiteilijoiden Rauma -esitteet.

– Kesä 2019 -esitteeseen on koottu kattavasti tietoa Rauman kesän matkailutarjonnasta. Siitä löytyvät esimerkiksi opastetut kierrokset, näyttelyiden ja kohteiden aukioloajat ja vinkit lapsiperheiden lomanviettoon. Se kannattaa myös raumalaisten hyödyntää, vaikka omia vieraitaan ajatellen, Villanen sanoo.

Supermessujen tapahtumat koostuvat kotimaan matkailun lisäksi seuraavista tapahtumista: Piha & Koti, Keräily, levyihin ja musiikkiin keskittyvä Platta, TamCollect-postimerkkinäyttely sekä Tampere Wine Fest.

Lisää messuinfoa osoitteessa www.supermessut.fi.