Ajankohtaista

Rauma on Suomen vetovoimaisin seutukaupunki

Väkeä kesäisellä Kuninkaankadulla Vanhassa Raumassa.

Rauman kaupunki sijoittui ykkössijalle tammikuussa 2019 toteutetussa seutukaupunkien vetovoimatutkimuksessa. Rauman keskeisimmiksi vetovoimatekijöiksi nousivat asuinympäristö, persoonallisuus ja erottuvuus, turvallisuus, matkailutarjonta, kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut, keskustan viihtyisyys ja vireys, turvallisuus sekä koulutusmahdollisuudet.

Rauma komeilee tänä vuonna jo toistamiseen vetovoimatutkimusten kärjessä. Helmikuussa julkistetussa Kuntaranking-tutkimuksessa Rauman seutu arvioitiin Suomen toiseksi vetovoimaisimmaksi alueeksi yritystoiminnan kannalta.

Seutukaupunkien vetovoimatutkimuksessa selvitettiin 55:n Suomen kaupungin tunnettuutta, imagoa ja vetovoimaa. Tutkimus toteutettiin sähköisenä tiedonkeruuna tammikuussa 2019, ja se perustuu yhteensä noin 12 800 vastaukseen. Tutkimuksen toteutti Innolink Oy.

Tunnettuudessa ja imagossa Rauma oli omassa luokassaan verrattuna muihin seutukaupunkeihin. Vastaajien mielikuvissa nousivat esiin Rauman persoonalliset tunnettuustekijät – muun muassa Vanha Rauma, meri, pitsi, Lukko, telakka, saaristo ja kulttuuri.

– Rauma on tunnetusti persoonallinen ja vetovoimainen kaupunki, jolla on lukuisia hyvin erilaisia vahvuuksia. Olemme tehneet pitkäjänteisesti ja aktiivisesti työtä muun muassa asuinympäristön, keskustan viihtyisyyden ja työllisyyden eteen. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että olemme tarttuneet oikeisiin asioihin edistäessämme kuntalaisten hyvinvointia sekä kaupungin veto- ja elinvoimaisuutta, kaupunginjohtaja Kari Koski toteaa.

Vertailun kärkipään kaupungeissa yhdistyvät hyvä imago ja kasvu

Tutkimuksessa kaupunkien vetovoimaa arvioitiin indeksillä, johon yhdistettiin tutkimukseen vastanneiden käsitykset kaupungin vetovoimasta sekä tilastollinen elinvoimaisuus. Tämän yhdistelmäindeksin kärkikymmenikköön nousivat Rauma, Uusikaupunki, Kalajoki, Raahe, Tornio, Iisalmi, Valkeakoski, Ylivieska, Pietarsaari ja Savonlinna.

Useimpia indeksin kärkipäähän sijoittuvia kaupunkeja yhdistää menestys kovilla mittareilla eli myönteinen kasvu-ura, kasvava asukasmäärä tai hyvä työllisyysaste.

Vastaajien mielikuvissa kärkipään kaupunkeja yhdistävät hyvät työllistymismahdollisuudet, keskustan vireys ja viihtyisyys, kaupungin erottuvuus sekä hyvät kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut.

Seutukaupunkien pitovoima on vahva

Tutkimuksen mukaan kaikissa seutukaupungeissa toteutuu sujuva elämä. Turvallisuus, asuinympäristöön liittyvät mahdollisuudet ja liikenteellinen saavutettavuus ovat seutukaupunkien vetovoimaisuuden vahvuuksia.

Noin joka kuudes suuren kaupungin tai lähiseutukaupungin asukas voisi harkita muuttamista seutukaupunkiin. Vastaajia houkuttelee seutukaupunkeihin asumiseen liittyvien seikkojen ohella kaupungin ilmapiiri ja fiilis. Asuinpaikan valintaan vaikuttavat myös kaupungin persoonallisuus ja erottuvuus.

Seutukaupunkien pitovoima on hyvä. Kaksi kolmasosaa seutukaupungeissa nyt asuvista voisi valita asuinpaikakseen uudelleen oman kaupunkinsa, jos valinta olisi ajankohtainen. Voimakkaimman pitovoiman kaupunkeja tutkimuksen perusteella ovat Paimio, Iisalmi, Tornio, Kalajoki, Uusikaupunki, Heinola, Rauma, Raahe, Suonenjoki ja Ylivieska.

– Tulokset osoittavat, että seutukaupungeissa asuu kotipaikkakuntaansa tyytyväisiä kaupunkilaisia. Tavoitteena on, että myös muualla asuvat pitäisivät seutukaupunkeja potentiaalisina asumis- ja opiskelupaikkoina. Näin seutukaupungeissa toimivat yritykset saisivat tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa ja koko seudun elinvoima vahvistuisi entisestään, seutukaupunkiverkoston puheenjohtaja, Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa sanoo.

Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 / Rauma

Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2019 verkossa

Tiivistelmä

Suomen seutukaupungit
Alle 10 000 asukkaan seutukaupungit (16): Kannus, Ähtäri, Viitasaari, Parkano, Kristiinankaupunki, Ikaalinen, Suonenjoki, Kokemäki, Kemijärvi, Nurmes, Pudasjärvi, Laitila, Somero, Saarijärvi, Alajärvi ja Keuruu
10 000–19 999 asukkaan seutukaupungit (22): Huittinen, Mänttä-Vilppula, Kitee, Paimio, Nivala, Lieksa, Kankaanpää, Alavus, Kalajoki, Kauhajoki, Loviisa, Ylivieska, Parainen, Uusikaupunki, Loimaa, Kauhava, Akaa, Forssa, Pieksämäki, Heinola, Äänekoski ja Pietarsaari
20 000–29 999 asukkaan seutukaupungit (13): Hamina, Jämsä, Valkeakoski, Varkaus, Kurikka, Kemi, Iisalmi, Tornio, Sastamala, Raahe, Imatra, Raasepori ja Riihimäki
Yli 30 000 asukkaan seutukaupungit (4): Savonlinna, Rauma, Lohja ja Salo.