Ajankohtaista

Rauma-Pori-bussiliikenteessä muutoksia 4.6. alkaen

Bussi Rauman vanhalla linja-autoasemalla.

Nykyinen liikennöintisopimus vakiovuoroliikenteen osalta välillä Rauma-Eurajoki-Pori päättyy 3.6. ELY-keskus on kevään aikana kilpailuttanut liikenteen. Uuden sopimuksen mukainen liikenne alkaa 4.6. Muutoksia tulee Rauma-Eurajoki-Pori-vakiovuoroliikenteen reittiin, päätepysäkkiin ja vuoromääriin. Lipputuotteet säilyvät ennallaan. Hankintaan osallistuvat ELY-keskuksen lisäksi Porin ja Rauman kaupungit sekä Eurajoen kunta.

Uudessa sopimuksessa vuoromäärä talviarkena on hieman nykyistä suurempi. Oleellinen muutos nykytilanteeseen on, että vuorot eivät enää jatka Porissa kauppatorille, vaan reitin päätepiste on syksyllä 2017 avautunut Matkakeskus. Yhteys kauppatorille säilyy Porin Cityliikenteen avulla.

Toinen oleellinen muutos on, että kaikki Rauma-Eurajoki-Pori-vuorot kulkevat Porissa Satakunnan keskussairaalan sairaalan kautta. Päätökseen vaikutti oleellisesti Rauman aluesairaalan toimintojen siirtyminen Satakunnan keskussairaalaan. Lisäksi sairaalan työntekijöiden toiveesta johtuen kokeillaan myös paremmin kohdennettua liikennettä sairaalalle. ELY-keskus on hankkinut erillisen vuoroparin vuoden loppuun saakka, jotta voidaan todeta onko vuoroille todellista tarvetta.

Lipputuotteisiin ei ole tulossa oleellisia muutoksia. Jatkomatkat Porin Cityliikenteessä sisältyvät kaikkien Rauma-Eurajoki-Pori-liikenteen lipputuotteiden hintoihin. Cityliikenteestä voi myös ostaa suoraan Pori-Eurajoki-Rauma-reitille lipun ilman lisäkustannuksia. Kausilippuihin sisältyy jatkossakin matkustusoikeus Porin ja Rauman kaupunkiliikenteissä.

Joukkoliikennettä Rauman ja Porin välillä on nykyisellään liikennöity vanhan joukkoliikennelainsäädännön mukaisella siirtymäajan liikennöintisopimuksella, eikä sopimusta voinut lain mukaan jatkaa. ELY-keskus ja kunnat päätyivät neuvottelujen päätteeksi kilpailuttamaan liikenteen.

Uusi sopimus on kolmen vuoden mittainen ja siihen sisältyy kahden vuoden optiomahdollisuus. Sopimuksen nettokustannus on n. 320 000 euroa vuodessa. Yrittäjänä liikenteessä jatkaa Satakunnan Liikenne Oy.