Ajankohtaista

Rauma valmistautuu tiivistämään palvelurakennettaan vallitsevan koronavirustilanteen aikana

Naulakko päiväkodin käytävällä. Naulakoiden yläpuolella lasten piirustuksia.

Rauman kaupunki tarkentaa ohjeistuksiaan ja rajoittaa tilojensa käyttöä Suomen hallituksen 16.3. linjausten mukaisesti. Rauman museot, kirjastot, kirjastoauto, harrastustilat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset suljetaan keskiviikosta 18.3. alkaen.

Kuluvan viikon osalta varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetuksen 1.–3.-luokkien lähiopetus sekä erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus järjestetään niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Toiminnot järjestetään niissä päiväkodeissa ja kouluissa, joissa lapset normaalistikin ovat.

Peruskoulujen kotiin jäävät 1.–3.-luokkien ja erityisen tuen päätöksen saaneet oppilaat, 4.–9.-luokkien oppilaat sekä lukion opiskelijat siirtyvät keskiviikosta 18.3. alkaen etäopetuksen pariin. Rauman Lyseon lukiolla ylioppilaskirjoitukset hoidetaan kuitenkin normaalisti Ylioppilastutkintolautakunnan antaman aikataulun ja määräysten mukaisesti.

– Tulemme ensi viikosta 23.3. alkaen tiivistämään kaupungin palvelurakennetta varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen osalta. Keräämme ja selvitämme kouluun saapuvien oppilaiden määriä nyt tiistain ja keskiviikon aikana. Oppilaiden koulukuljetuksiin saattaa myös tulla muutoksia, sivistystoimialan johtaja Soile Strander kertoo.

Rauman kaupunki tiedottaa perusopetuksen etäopetuskäytännöistä Wilman kautta. Huoltajia pyydetään seuraamaan Wilma-viestejä aktiivisesti. Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, koulujen, iltapäivätoiminnan ja koulukuljetusten ensi viikolla voimaan astuvista palvelurakenteen muutoksista tiedotetaan erikseen loppuviikon aikana.

Musiikkiopistolla ei järjestetä 18.3. alkaen ollenkaan lähiopetusta. Opetuksessa otetaan käyttöön muita toimintatapoja. Huoltajia tiedotetaan musiikkiopiston toimintojen muutoksista erikseen.

Palvelupiste Pyyrmaniin yhteys ensisijaisesti sähköisesti tai soittamalla

Palvelupiste Pyyrmaniin kehotetaan ottamaan ensisijaisesti yhteyttä sähköpostitse (palvelupiste@rauma.fi) tai puhelimitse puh. 02 834 5000 ja välttämään fyysistä asiointia.