Ajankohtaista

Raumalaisia nuoria kannustetaan jälleen kesäyrittäjyyteen

Kahvilatyöntekijät, kesäyrittäjät.

VAU! – vauhtia alkavaan uraan -kesäyrittäjähanke pyörähtää käyntiin tänä keväänä toista kertaa. Hanke on suunnattu kesäyrittäjyydestä kiinnostuneille, kuluvana vuotena 16–23-vuotta täyttäville Rauman seudun nuorille. Haku on auki 10.3.2019 asti. VAU!-toimintaan valitaan mukaan 15 aloittavaa yrittäjää hakemusten perusteella.

Kesäyrittäjähankkeen tavoitteena on auttaa nuoria työllistämään itsensä kesän ajaksi yrittäjyyden muodossa. Vuonna 2018 Raumalla toimi kesäyrittäjinä muun muassa valokuvaaja, klapikauppias, tatuoija, kesäkahvilan pitäjä, riksakuski, heppakerho-ohjaaja ja lasten- ja nuorten aktiviteettien vetäjä.

– Viime kesän yrittäjät saivat arvokasta kokemusta paitsi yrittäjyydestä, myös omien unelmien toteuttamisesta. Oli hienoa huomata, miten nuoret oppivat itsenäisesti pyörittämään liiketoimintaa. Kesäyrittäjät oppivat kesän aikana suunnittelemaan liiketoimintaa, valmistamaan tuotteita, järjestämään tapahtumia, mainostamaan yritystään ja kantamaan vastuuta, yritysasiantuntija Kaisa Kalliovuo kertoo.

Unelmaduunia yksin tai ystävän kanssa

Mirjami Lahtinen ja Linnea Kieloniemi pitivät viime kesänä VAU!-hankkeen puitteissa Kauppilan umpipihan kesäkahvilaa. Tytöt saivat kahvilan pitämisestä paljon irti. Kokemus oli kasvattava, ja antoi mahdollisuuden tutustua yrittämiseen käytännössä – unelmaduunia ystävän kanssa. Parasta yrittäjyydessä on tyttöjen mukaan rajaton vapaus. Kukaan ei sano, miten asiat täytyy tehdä. Oma mielikuvitus on rajana.

Kokemus kesäyrittäjyydestä oli niin positiivinen, että ihan oikeiksi yrittäjiksi, sivu- tai kokoaikaisiksi, lähti neljä nuorta. Viimeisimpänä sivutoimisena yrittäjänä aloitti valokuvaaja Ida-Liina.

– Pääsin viime vuonna mukaan VAU!-kesäyrittäjähankkeeseen. Lähdin mukaan ilman mitään aikaisempaa kokemusta yrittäjyydestä ja kokemus valokuvaamisestakin oli vasta erittäin pieni. Ajattelin, että eihän siinä mitään menetä, jos haen mukaan. Siitä se sitten lähti, IituLphotosin arki valokuvauksen parissa, Ida-Liina Lindell kertoo.

Ida-Liinalla oli kaksi muutakin kesätyötä. Kesä meni minuuttiaikataululla, mutta hän nautti joka hetkestä. Kesä antoi Ida-Liinalle rohkeutta ja uskallusta heittäytyä täysillä mukaan uuteen.

– Sain myös uusia kavereita ja meidän yrittäjätiimi oli ihan huippu. Saatiin hyvää sparrausta yrityksen taloudesta, markkinoinnista ja muista tärkeistä siihen liittyvistä asioista. Viime vuosi yllätti minut kyllä positiivisesti. Pääsin toteuttamaan unelmia ja elämään valokuvaajan kiireistä arkea. Kesä oli erittäin onnistunut ja sain paljon ihania muistoja.

– Pääsin myös toteuttamaan yhteistöitä ja yhteydenotot lisääntyivät hurjaa vauhtia loppuvuotta kohden. Jatkan siis edelleen sivutoimisena yrittäjänä oppien koko ajan uutta ja se mikä tässä on hienointa, aina voi kehittyä enemmän. Toivotan onnea ja menestystä kesän tuleville yrittäjille, ottakaa haaste vastaan ja lähtekää toteuttamaan unelmianne, Ida-Liina kannustaa.

Rauman kaupunkikehitys tarjoaa täyden tuen sekä verkoston liiketoiminnan käynnistämiseksi. Nuori voi toimia 4H-yrittäjänä, laskutusosuuskunnan kautta tai halutessaan rekisteröidä oman yrityksen.

Valituilla 16–23-vuotiailla on mahdollisuus saada 400 euroa Rauman kaupungin kesäyrittäjätukea. Tuki maksetaan kesän jälkeen mikäli VAU!-tuen myöntämisperusteet vuonna 2019 täyttyvät.

VAU!-kesäyrittäjyydestä järjestetään tiistaina 12.2. klo 17 erillinen VAU!-kesäyrittäjyysinfo, joka on suunnattu nuorille ja heidän vanhemmilleen. Paikkana toimii pääkirjasto. Paikalle kannattaa tulla kuulemaan ja kysymään lisätietoa sekä innostumaan Idan VAU!-kokemuksista.

Lisätietoa ja hakulomake