Ajankohtaista

Raumalaisilla on vaikuttamisen supervuosi

Rauma ilmakuva kanalista

Vuosi 2021 on Raumalla osallistumisen ja vaikuttamisen aikaa. Tällä viikolla ovat käynnistyneet kaupungin strategisen suunnittelun tulevaisuustyöpajat. Kolmeen verkostotapaamiseen on kutsuttu väkeä tuhatmäärin. Tulevaisuuden suunnitteluun, erilaisiin hankkeisiin ja palvelujen arviointiin osallistuu kaikenikäisiä raumalaisia ja kaupungin oma henkilöstö. Osallistumisen apuna on uutta teknologiaa kuten robottipuheluita, verkkovalmennusta ja vuorovaikutteisia digityökaluja. Osallistamisen painopiste on keväässä ja alkukesässä, mutta vuoden jälkimmäiselläkin puoliskolla aukeaa vaikuttamisen paikkoja.

Verkostotapaamisissa visioidaan Rauman tulevaisuutta

Tiistaina 18.5. pidettiin ensimmäinen verkostotapaaminen, johon kutsuttiin kaikki nuorisovaltuuston, ikäihmisten neuvoston, vammaisneuvoston, seuraparlamentin, kyläasiain neuvottelukunnan, maahanmuuton ohjausryhmän, hyvinvointityöryhmän, maailmanperintöyhteistyöryhmän sekä lasten, nuorten ja perheiden ohjaus- ja palveluverkoston jäsenet.

Torstaina 20.5. Rauman tulevaisuuden suunnitteluun voivat osallistua Elinkeinoelämän neuvottelukunnan, hankintafoorumin, Raumarohkeiden ja koulutusverkoston jäsenet sekä Rauman kauppakamarin ja Rauman yrittäjien jäsenistöä.

Kolmas strategian tekemiseen liittyvä verkostotapaaminen toteutetaan 25.5. ja siihen on kutsuttu kaupungin koko henkilöstö.

Joulukaupunkia ideoitiin yhdessä

Kaupunki keräsi helmikuussa asukkaiden, yrittäjien ja yhdistysten edustajien sekä muualla asuvien jouluun liittyviä ajatuksia ja ideoita kyselyn avulla. Kyselyyn saatiin yli 200 vastausta. Huhtikuussa järjestöjen ja yhteisöjen kanssa rakennettiin saatujen ideoiden pohjalta joulun elämyksellistä tarinaa, jolla JouluRauma erottuu muista jouluisista kaupungeista ja jonka ympärille raumalaiset toimijat voivat tuottaa elämyksiä, tapahtumia ja palveluita.

Robottipuhelut olivat menestys

Huhtikuussa toteutettuihin robottipuheluihin vastasi ennätysmäärä raumalaisia. Uuden tekniikan avulla saatiin yli kahden tuhannen raumalaisen vastaukset kaikkiin Rauman tulevaisuudesta esitettyihin kysymyksiin. Koskaan aiemmin ei näin iso joukko ole esittänyt näkemyksiään Rauman strategiatyöstä. Aihe kiinnosti myös valtakunnan mediaa ja muun muassa MTV kertoi Rauman robottipuheluista suorassa Viiden jälkeen –ohjelmassaan. Robottikyselyn tuloksia analysoidaan parhaillaan ja niistä tiedotetaan erikseen.

Lasten ja nuorten oma kuulemispäivä

Huhtikuun alussa järjestettiin nuorisovaltuuston, Lasten parlamentin ja nuorisopalvelujen vuosittainen kuulemispäivä verkkotapaamisena. Nuorten kanssa keskustelemassa ja ideoimassa olivat kaupunginjohtaja, sivistyksen toimialajohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja valtuutettuja. Kuulemispäivän aiheiksi oli nostettu ulkoliikuntapaikat, harrastusmahdollisuudet, nuorisopassi, Ohjaamon toiminta ja Pitsiviikon kehittäminen nuorten näkökulmasta.

Kapatutkimus selvittää raumalaisten tyytyväisyyttä kuntapalveluihin

Huhtikuun lopulla käynnistynyt Kapa-tutkimus selvittää Raumalla asuvien mielipiteitä kaupungin tarjoamista palveluista. Viimeksi kysely tehtiin vuonna 2012 mutta uuden valtuuston aloittaessa syksyllä strategisen suunnittelun, tarvitaan raumalaisten tuoreita mielipiteitä palveluista. Kuntapalvelujen lisäksi mielipiteitä kysytään turvallisuudesta, asumisesta ja viestinnästä. Kyselyyn pääsee vastaamaan 1500 satunnaisesti valittua raumalaista ja vastauksia on tähän mennessä saatu vajaat 300 kappaletta. Lisää vastauksia odotetaan vielä ensi viikon alkuun saakka.

Vaikuttamisen vuosi huipentuu kuntavaaleihin

Kuntademokratian ja vaikuttamisen kohokohta on tietysti Raumallakin kuntavaalit. Silloin raumalaiset saavat valita 43 kaupunginvaltuutettua. Päätöksentekijöille on paikkoja toimielimissä reilusti yli sata. Niistä tavoitelluimpia ovat kaupunginhallitus- ja toimialakohtaiset valiokuntajäsenyydet.

Kevyen liikenteen suunnittelua ja logokilpailu

Myöhemmin tänä vuonna jalkautetaan kävelystrategiaa Vanhaan Raumaan valtiolta saatujen avustusten tukemana. Heinäkuun aikana haastatellaan alueella liikkuvia kävelijöitä ja alueen yrityksiä ja laajemmin lähestytään raumalaisia nettikyselyn avulla.

Myös pyöräilijöiden mielipiteitä kysytään tänä vuonna liikenneturvallisuuskokeilun merkeissä. Kysely tullee koskemaan aktiivipyöräilijöitä ja koululaisia. Tavoitteena on selvittää uuden tieliikennelain mahdollistamien ratkaisujen soveltamista Raumalla.

Toukokuun loppuun asti on avoinna nuorille suunnattu logokilpailu. Logo tarvitaan Nuorten Rauma –nettisivuilla, -julkaisuissa ja –materiaaleissa.

Kyselyjä varhaiskasvatuksesta kalastukseen

Kaupungin eri toimialat avaavat tänäkin vuonna tavanomaisia vaikuttamismahdollisuuksia. Osa niistä on lainsäädäntöön perustuvaa kuulemista ja vaikuttamista, mutta paljon tehdään myös kyselyjä, jotka liittyvät palvelujen järjestämiseen ja asiakastyytyväisyyteen. Varhaiskasvatuksesta perusopetuksesta ja koululaisten iltapäivätoiminnasta toteutetaan kyselyt, Musiikkiopisto tekee oppilaskyselyn ja Kansalaisopisto kurssipalautekyselyn. Kalastusluvan vuonna 2020 lunastaneille tehdään kysely kalakantojen selvittämiseksi ja kalavesien käyttäjäpalautteen saamiseksi. Huhtikuussa on osallistettu kaikki raumalaiset roskienkeruukampanjaan ja heinäkuun lopussa kulttuuripalvelut järjestää Pitsiviikon vahvasti paikallisia toimijoita osallistaen.