Ajankohtaista

Raumalaisten lasten, nuorten ja perheiden kesäajan toiminnot on koottu yhteen

Lapsi liukumäessä leikkikentällä

Raumalaisille lapsille, nuorille ja perheille suunnatut kesäajan toiminnot on koottu yhteen. Listaus löytyy osoitteesta rauma.fi/lapset-nuoret-perheet. Nortamon perhekeskuksen organisoimaan tapahtumakalenteriin on pyritty listaamaan mahdollisimman laajasti touko-elokuun aikana Raumalla järjestettävää toimintaa.

– Tekemistä on tarjolla eri ikäisille lapsille ja nuorille sekä perheille. Mukana on niin maksutonta kuin maksullistakin toimintaa, perhekeskuksen päällikkö Anna Kuromaa kertoo.

Kesäajan toimintoja on koostettu yhteen Rauman kaupungin perhekeskuksen, liikuntapalvelujen, nuorisopalvelujen, varhaiskasvatuksen, opiskeluhuollon, lastensuojelun sekä Rauman seurakunnan, Rauman kriisikeskuksen ja Rauman seudun työnhakijoiden yhteistyönä.

– Perhekeskuksen tehtävänä on sovittaa yhteen kuntien, järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa, jotta jokainen lapsi, nuori ja perhe saa tarvitsemansa tuen myös kesäaikana, Kuromaa sanoo.