Raumalaisten matkailutuotteiden verkkokauppa tarjoaa elämyksiä maailmanperintökohteissa ja saaristomaisemissa

VisitRauman verkkokaupan etusivu.

Raumalaisia matkailutuotteita ja -palveluita voi ostaa kätevästi VisitRauma-verkkokaupasta. Verkkokaupan valikoimiin kuuluu tänä kesänä muun muassa erilaisia opastuskierroksia sekä saaristoretkiä.

UNESCOn maailmanperintökohteet Vanha Rauma ja Sammallahdenmäki tulevat tutuiksi erilaisilla opastetuilla kävelykierroksilla. Tarjolla on sekä perinteisiä kierroksia että teema- ja rooliopastuksia, kuten esimerkiksi Vanhan Rauman kummituskierros tai Laivanvarustajan rouvan kävelykierros Vanhassa Raumassa. Osa opastuksista on kaksikielisiä (suomi/englanti).

Selkämeren kansallispuiston maisemiin pääsee tutustumaan mukavasti melonta- ja saaristoretkillä.

– Raumalaisiin matkailutuotteisiin ja -palveluihin kannattaa ehdottomasti tutustua, sillä ne tarjoavat ainutlaatuisia paikallisia elämyksiä. Verkkokaupan tuotevalikoima vaihtuu ja päivittyy ympäri vuoden, joten siellä kannattaa vierailla useamman kerran, matkailuneuvoja Jenna Ylipuranen kertoo.

Retkien, opastusten ja elämysten varaaminen sekä ostaminen on helppoa. Verkkokauppa mahdollistaa turvallisen sähköisen maksamisen.

Verkkokauppa otettiin käyttöön Raumalla vuoden 2020 alussa.

– Kaupunkilaiset ja matkailijat ovat löytäneet hiljaisen kevään jälkeen palvelun pariin. Varauksia on tehty tälle kesälle ja verkkokauppaa selataan aktiivisesti päivittäin, Ylipuranen sanoo.

fi.doerz.com/visitrauma