Ajankohtaista

Raumalla 3 uutta koronavirustartuntaa – asiakkaita ja henkilökuntaa altistunut

Keltainen huutomerkki punaisella Rauma-tunnustaustalla.

Raumalla on lauantaina 18.4.2020 saatu ilmoitus kolmesta uudesta koronatartunnasta. Kontaktien jäljitystyö on käynnistynyt lauantai-iltana. Tartunnoista kaksi liittyy ikääntyneiden palveluihin. Palvelukodissa todettu tartunta ei tämän hetken tiedon mukaan ole altistanut asiakkaita. Pohjoisen kotihoidon alueella ilmennyt tartunta on käynnistänyt henkilökunnan sekä asiakkaiden keskuudessa altistuneiden selvittämistyön.

Pohjoisen kotihoitoalueen asiakkaisiin ja omaisiin tullaan terveyspalveluista ottamaan yhteyttä sunnuntain aikana. Satasairaalan infektioyksikön ohjeen mukaisesti kaikista tartunnan saaneen lähikontakteista, sekä kotihoidon työntekijöistä että asiakkaista, otetaan koronanäyte. Kotihoidon asiakkaista näytteet ottavat kotisairaalan mobiilihoitajat. Samalla asiakkailta kerätään tietoja mahdollisista koronaoireista. Pohjoisella alueella henkilökunta käyttää kahden viikon ajan varotoimena kirurgisia suu-nenäsuojaimia, suojakäsineitä ja esiliinoja kaikissa asiakaskontakteissa.

Kotihoidossa mahdollisesti altistuneita asiakkaita on 33. Henkilökunnan osalta on lähdetty tarkemmin selvittämään 50 hoitajan mahdollista altistumista. Hoitajien näytteet otetaan näytteenottokaistalla yhteistyössä pandemiapoliklinikan kanssa.

Sosiaali- ja terveystoimialan pandemiajohtoryhmän ydinryhmä on pitänyt sunnuntaina palaverin ja sopinut lisähenkilöstön hälyttämisestä, lisätyön teettämisestä sekä käytännön toimintaprosesseista, jotta suuri testaus- ja jäljitystyö saadaan tehtyä.

Koko kotihoidon henkilöstölle oli jo 17.4. annettu ohje, jonka mukaan kaikissa asiakaskontakteissa tulee käyttää visiiriä. Kotihoitoon kuluneella viikolla saadut kankaiset maskit jouduttiin palauttamaan käyttökelvottomina.

Pandemiajohtoryhmä muistuttaa, että ihmiskontakteja tulee välttää, sekä pitää vähintään parin metrin turvaväliä, pitää yskiä ja aivastaa hihan yläosaan tai puhtaaseen kertakäyttönenäliinaan, joka tulee välittömästi hävittää. Käsien pesu ja tai desinfiointi kotiin tullessa ja ennen ateriointia on keskeinen osa itsensä suojaamista.

On tärkeää muistaa, että koronan voi sairastaa oireettomana tai vähäoireisena, jolloin voi kuitenkin tartuttaa muita. Koronan oireet vaihtelevat. Osalla on pientä köhää, painon tunnetta rintakehällä, noin puolella kuumetta tai vilunväristyksiä taudin alussa. Monilla on väsymyspuuskia. Osalla voi olla lihassärkyä, jonka paikka saattaa vaihdella. Osalla on päänsärkyä, poskionteloiden tukkoisuutta. Joillakin on ollut ihon kipeytymistä, ripulia ja pahoinvointia. Varsin monilla häviää tai vääristyy maku- ja hajuaisti, mikä saattaa olla pääasiallisin oire. Pitkäaikainen kuume on myös joidenkin oireena.

Hengenahdistus ja yleistilan lasku kotikaranteenissa tai -eristyksessä olevilla on syy ottaa yhteyttä pandemiapoliklinikalle tai yöaikana Satasairaalaan. Jos karanteeniin tai eristykseen määrätty henkilö joutuu käyttämään taksia tai ambulanssia, tulee hänen soittaessaan ilmoittaa koronakaranteenista tai -eristyksestään.