Ajankohtaista

Raumalla maskisuositus koskee jatkossa 12-vuotiaita ja sitä vanhempia – kotikoronatestit toimitetaan kouluihin keskiviikkona 2.3.

Kasvomaskin käyttö.

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä on keventänyt laajaa maskisuositusta. Maanantaista 28.2. alkaen maskin käyttöä suositellaan Satakunnassa kaikille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.

– Rauman kouluissa ja oppilaitoksissa maskisuosituksen piiriin kuuluvat jatkossa alueellisen työryhmän linjauksen mukaisesti 5.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat oppilaat, opetus- ja nuorisojohtaja Hanna Viljanen-Lehto sanoo.

Huoltovarmuuskeskus on toimittanut Rauman kaupungille sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksen mukaisesti koululaisille, toisen asteen opiskelijoille ja koulujen henkilökunnalle jaettavat kotikoronatestit. Yhdelle henkilölle on varattu viisi kotitestiä. Testit toimitetaan Rauman kouluihin keskiviikkona 2.3.

Ensisijaisesti tulee noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimaa ohjetta kotitestien käytöstä. Oppilas, opiskelija tai henkilökuntaan kuuluva voi tehdä testin, jos hänellä on koronavirukseen viittaavia oireita. Testi tehdään kotona itsenäisesti tai vanhemman valvonnassa ohjeiden mukaisesti. Testaamista ei suositella, jos henkilö on sairastanut koronavirusinfektion edeltävän kolmen kuukauden aikana.

Koulu tai oppilaitos ei opasta testin tekemisessä eikä kerää tietoja testivastauksista.

Lievien koronavirusoireiden vuoksi ei yleensä tarvitse käydä testissä, vaan on tärkeää pysytellä kotona ja välttää kontakteja viiden päivän ajan. Mitä teen, jos epäilen koronatartuntaa? -kansalaisohje löytyy Satasairaalan nettisivuilta.

Rokotukset tärkein keino vaikean tautimuodon välttämiseksi

Satakunta on edelleen koronan leviämisaluetta, ja koronaan sairastuminen on korkealla tasolla. Johtavan ylilääkärin Hannu Nordqvistin mukaan terveydenhuolto on kuormittunut, sillä osastoilla on aiempaa enemmän koronapositiivisia potilaita.

– Kun ilmaantuvuus on suurta, altistua voi käytännössä missä tahansa. Koronarokotukset ovat edelleen tärkein ja vaikuttavin keino vaikeiden infektioiden ja sairaalahoidon välttämiseksi. Maskien käyttäminen sekä etäisyyksien ja hygieniaohjeiden noudattaminen on edelleen tärkeää, Nordqvist kertoo.

Etäisyydet ja hygieniatoimet huomioitava tiloissa edelleen

Lounais-Suomen aluehallintoviraston tartuntatautilain 58 d -pykälän mukaisen päätöksen voimassaoloaika päättyy 28.2. Vaikka toimijoita ei enää velvoiteta lähikontaktin aiheuttaman tartuntariskin minimoimiseen, tartuntatautilain 58 c -pykälä on kuitenkin voimassa 30.6. asti.

58 c -pykälän mukaan asiakkaiden ja osallistujien oleskelu pitää edelleen järjestää mahdollisimman väljästi. Lisäksi toimijoiden on jatkossakin huolehdittava, että asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen sekä tarvittavat toimintaohjeet riittävän etäisyyden ylläpitämiseen ja käsien puhdistamiseen. Tiloja ja pintoja tulee edelleen puhdistaa tehostetusti.

Vastaavat tartuntojen leviämistä ehkäisevät käytännöt koskevat myös henkilöliikenteen toimijoita tartuntatautilain 58 e -pykälän mukaisesti 30.6. asti.

Voimassa olevat alueelliset suositukset (satasairaala.fi)

Kansalaisohje: Mitä teen, jos epäilen koronavirustartuntaa? (satasairaala.fi)