Ajankohtaista

Raumalla on todettu viikonlopun aikana runsaasti uusia koronavirustartuntoja ja altistumisia

Raumalla on todettu viikonlopun aikana noin 40 uutta koronavirustartuntaa ja noin 200 henkilön on todettu altistuneen koronavirukselle. Viikonlopun aikana 8 jäljittäjää on tehnyt jäljitystyötä myöhään iltaan asti ja se on ollut haasteellista. Tartunnan lähde on selvillä useimmissa tapauksissa. Tartuntoja on todettu useissa yrityksissä.

-Seurasin viikonlopun tilannetta huolestuneena ja sain samantapaista viestiä myös alueen terveysviranomaisilta. Raumalla kuljetaan nyt väärään suuntaan ja meillä kaikilla on aihetta terävöittää omaa suhtautumistamme ja käyttäytymistämme, jotta tilanne saadaan rauhoittumaan, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen sanoo.

Altistuneet on kartoitettu ja heihin ollaan yhteydessä viimeistään tämän päivän aikana ja heidät asetetaan karanteeniin. Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä ja he saavat liikkua normaalisti. Jos kuitenkin karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on vietävä testiin ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta.

Mahdollisia korona-altistumisia

Terveyspalvelut on saanut tiedon, että koronavirustartunnan saanut henkilö on asioinut tartuttavuusaikana seuraavissa paikoissa:

  • Kortelan ABC:lla maanantaina 8.2., tiistaina 9.2. ja keskiviikkona 10.2. klo 11.30-12.30 sekä perjantaina 12.2. klo 12.30 -13.30.
  • Pitkäjärven kioskilla maanantaina 8.2., tiistaina 9.2. ja keskiviikkona 10.2. klo 9.00 -10.00 sekä perjantaina 12.2. klo 10.00 -11.00.

Kyseisissä paikoissa samaan aikaan asioineita pyydetään tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronavirustestiin lievienkin tartuntaan sopivien oireiden ilmaantuessa.
Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4-5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1-14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.