Ajankohtaista

Raumalla todettiin pääsiäisenä kaksi uutta koronatartuntaa

Sairaalanmäki ja kukkaistutukset.

Raumalla on todettu tiistaihin 14.4. mennessä 11 laboratoriokokein varmistettua koronavirustartuntaa, joista kaksi on ulkopaikkakuntalaisilla. Lisäksi lääkärin kliinisen diagnoosin, eli potilaan oireiden ja altistustiedon perusteella todettuja tartuntoja on yhdeksän, joista yksi on ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä. Kaikki sairastuneet henkilöt ovat kotihoidossa.

Pääsiäisen aikana näytteitä otettiin noin kymmenen päivässä. Laboratoriokokeissa varmistui kaksi uutta tapausta, jotka liittyvät aiemmin todettuihin tartuntoihin. Kahdesta uudesta tartunnasta jäljitettiin yli 30 altistunutta. Lähes kaikkiin altistuneisiin on oltu yhteydessä ja heidät on asetettu karanteeniin.

Kaikkiaan Raumalla on pandemian aikana tähän mennessä todettu hieman yli sata koronavirustartunnalle altistunutta henkilöä.