Ajankohtaista

Raumalle asennettiin kaksi uutta sähköautojen latauspistettä

Ilmakuva Rauman keskusta-alueelta.

Rauman Energia ja kaupungin tekninen toimiala ovat yhteistyössä valmistelleet uusia sähköautojen latauspisteiden sijoituksia Raumalle. Kesäkuun alussa Rauman Energia asensi Savilanpuiston pysäköintialueelle puolinopean latauspisteen, jossa autoa pidetään tyypillisesti muutama tunti. Uusi latauspiste palvelee erinomaisesti sekä raumalaisia että kaupungissa vierailevia keskeisen sijaintinsa ansiosta.

Puolinopea latauspiste asennettiin myös Kortelan ABC:n piha-alueelle, jossa sijaitsi jo ennestään yksi pikalaturi. Rauman Energian toimitalon edessä on myös puolinopea latauspiste, jossa voi ladata kahta autoa samaan aikaan.

Kaksi kesäkuussa asennettua uutta latauspistettä liitetään vanhojen tapaan Liikennevirta Oy:n valtakunnalliseen latauspisteverkostoon. Lataaminen Rauman latauspisteissä pidetään toistaiseksi ilmaisena, mutta lataus edellyttää rekisteröitymistä Liikennevirran palveluun.

– Haluamme olla muutakin kuin sähkön ja lämmön toimittaja, joten tarjoamme asiakkaillemme lisäarvoa uusien tuotteiden ja palveluiden kautta. Olemme valmiit lisäämään latauspisteitä tulevaisuudessa tarpeen mukaan, Rauman Energian toimitusjohtaja Marko Haapala toteaa.

Rauman kaupunki investoi latauslaitteiden rakentamisen. Yhden latauspisteen arvioidut rakentamiskustannukset ovat noin 12 000 euroa. Julkisen latauspisteen investointiin on mahdollista saada työ- ja elinkeinoministeriön energiatukea. Uuden pisteen asentaminen on suunnitteilla myös Tallikedonkadun parkkipaikalle, mikäli latauspisteiden kysyntä kasvaa.