Ajankohtaista

Rauman Energian tulos parani edellisvuodesta

Rauman Energia, logo

Rauman Energian liikevaihto kasvoi yli 13 prosenttia 26,3 miljoonaan euroon. Myös kannattavuus parani selvästi ja tilikauden tulos oli 3,6 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna se oli 0,5 miljoonaa euroa tappiollinen.

Kaikki liiketoimintayksiköt paransivat tulostaan tilikaudella. Kaukolämmön vuosi oli tuloksellisesti hyvä lisääntyneen myynnin ja pienentyneiden lämmönhankintakustannusten ansiosta. Sähköntuotantoyksikön tulos parani, vaikka sähkön markkinahinta pysyi edelleen matalalla tasolla. Sähkönsiirron tulos nousi kulutuksen kasvun sekä tehtyjen hinnankorotusten ansiosta. Myös koko yhtiön kiinteiden kustannusten aleneminen vaikutti positiivisesti tilikauden tulokseen.

Viime vuonna sähkö- ja kaukolämpöverkkoihin tehdyt investoinnit, 6,2 miljoonaa euroa, olivat historian suurimmat.

Sähköverkkoon investoitiin 3,5 miljoonaa euroa. Uutta maakaapeliverkkoa rakennettiin jälleen eri puolilla kaupunkia, kun Rauman Energia jatkoi säävarman sähköverkon rakentamista. Vuoteen 2020 mennessä on tarkoitus investoida noin kolme miljoonaa euroa joka vuosi, jonka jälkeen maakaapelin osuus koko Rauman Energian jakeluverkosta on 80 prosenttia. Asemakaava-alue on tällöin lähes kokonaan maakaapeloitu.

Kaukolämpöverkkoon investoitiin 2,75 miljoonaa euroa. Kappelinluhdan matalalämpöalueen saneerausprojekti jatkui jo neljättä kesää, ja se saadaan päätökseen kesän 2017 jälkeen. Noin 1,3 miljoonaa euroa maksaneen siirtolinjan rakentaminen Lakarin logistiikka- ja yritysalueelle saatiin päätökseen lokakuussa 2016, jolloin aloitettiin lämmöntoimitus alueelle runkoverkon kautta.

Tuotantoinvestoinneissa on keskitytty päästöttömän energian tuotantoon sijoittamalla tuulivoimaan EPV Energia Oy:n kautta ja Fennovoiman laitoshankkeeseen Voimaosakeyhtiö SF:n kautta. Santavuoren tuulivoimala Ilmajoella valmistui viime vuonna ja Metsälän tuulivoimapuisto Kristiinankaupungissa valmistuu vuoden 2017 aikana.

-Olemme tyytyväisiä viime vuoteen. Hyvä tulos mahdollisti mittavat investoinnit, mutta silti olemme pystyneet pitämään sekä kaukolämmön että sähkönsiirron hinnat edullisina. Mikä parasta, sähköverkossamme oli viime vuonna vikoja ennätyksellisen vähän. Asiakkaan keskimääräinen keskeytysaika oli vain 12 minuuttia, Rauman Energian toimitusjohtaja Marko Haapala kommentoi.

Rauman Energian sähkönsiirto kuuluu koko maan edullisimpaan neljännekseen. Kaukolämpö on vihreydeltään valtakunnan kärkiluokkaa ja hinnaltaan edullisimmista päästä.