Ajankohtaista

Rauman henkilöstöjohtajaksi esitetään valittavaksi Marika Alho-Malmelin

Rauma-tunnus sinisellä taustapohjalla.

Rauman kaupungin henkilöstöjohtajan valintaa valmisteleva toimikunta esittää, että virkaan valitaan kasvatustieteen tohtori Marika Alho-Malmelin. Rauman kaupunginhallitus tekee päätöksen valinnasta kokouksessaan 11.6.

Alho-Malmelin on kotoisin Raumalta ja työskentelee tällä hetkellä Rauman kaupungin henkilöstöjohtajan viransijaisena. Hänen koulutustaustansa antaa vahvan pohjan tehtävän hoitamiselle, ja hänellä on monipuolisesti työkokemusta henkilöstöjohtajan työtehtäviin liittyviltä osa-alueilta kuntasektorilla.

Marika Alho-Malmelin on aiemmin toiminut muun muassa Turun yliopiston Rauman opettajankoulutusyksikön koulutussuunnittelijana sekä Rauman kaupungin henkilöstösuunnittelijana, vt. työhyvinvointipäällikkönä ja henkilöstön kehittämispäällikkönä. Alho-Malmelin vastaanottaa viran erikseen sovittavan aikataulun mukaisesti.

Henkilöstöjohtajan vakituista virkaa haki yhteensä 25 henkilöä, joista viisi kutsuttiin haastatteluun. Heistä kaksi lähetettiin soveltuvuustesteihin.

Henkilöstöjohtaja vastaa Konsernipalvelut-toimialan henkilöstöohjaus-palvelualueen johtamisesta. Henkilöstöohjaukseen kuuluvat poikkihallinnollinen kaupungin henkilöstöpolitiikan johtaminen, keskitetty osaamisen kehittäminen sekä työsuojelusta ja työhyvinvoinnista vastaaminen. Henkilöstöjohtaja on mukana erilaisissa työryhmissä, kehittämishankkeissa, sidosryhmäyhteistyössä sekä kaupungin johtoryhmässä.