Ajankohtaista

Rauman itsenäisyyspäivän juhlassa jaettiin palkintoja

Rauman kaupungin sivistysvaliokunta päätti kokouksessaan 25.10. jakaa kulttuuripalkinnon, nuorisotekopalkinnon ja liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinnon, sekä palkita vuonna 2017 menestyneimmät urheilijat. Palkinnot jaettiin Rauman kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12. Rauma-salissa.

Rauman kaupungin kulttuuripalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä kulttuuriteosta. Palkinto voidaan myöntää myös kannustukseksi nuorelle taiteilijalle. Palkinnon voi saada vain yhden kerran. Palkinnon myöntää sivistysvaliokunta ilman hakemusta vuosittain. Vuoden 2017 kulttuuripalkinto myönnettiin director musices Olli Luntamolle.

Nuorisotekopalkinto myönnetään henkilölle, yhdistykselle, yhteisölle tai vapaalle toimintaryhmälle toiminnasta nuorten kasvun ja kehityksen edistämiseksi, elinolojen ja elämänhallinnan parantamiseksi tai nuorten osallisuuden lisäämiseksi. Palkinto voidaan myöntää myös nuoren tai nuorisoryhmän opiskelussa, tieteenalalla tai yhteiskunnallisessa toiminnassa. Nuorisotekopalkinto myönnettiin Relmu ry:lle merkittävästä työstä raumalaisen nuorisobänditoiminnan hyväksi.

Rauman kaupungin liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä työstä liikunnan edistämiseksi ja kehittämiseksi. Palkinnon myöntää sivistysvaliokunta vuosittain ilman hakemusta. Liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto myönnettiin Rauman Seudun Tules ry:lle pitkäaikaisesta liikunta- ja urheilukulttuurin eteen tehdystä työstä.

Lisäksi sivistysvaliokunta päätti jakaa palkinnot parhaalle raumalaiselle tyttö-, poika-, nais- ja miesurheilijalle sekä joukkueelle. Lisätietoa palkinnon saajista löytyy liitteestä:

Rauman kaupungin palkinnot 2017