Ajankohtaista

Rauman joulukaupunkikuvitukselle myönnettiin kansainvälinen palkinto

Pitsikauungin joulu -ilmeen elementit.

Rauman joulukaupungin visuaalisen ilmeen toteutus on sijoittunut hopeasijalle Yhdysvalloissa järjestetyssä Creativity International Awards -kilpailussa. Ilmeen on suunnitellut turkulainen strategiseen suunnitteluun ja moniääniseen sisällöntuotantoon keskittynyt markkinointiviestintätoimisto Hansdotter.

Kilpailutöitä arvioitiin sekä suunnittelun laadun että vaikuttavuuden perusteella. Kansainvälisessä kilpailussa oli osallistujia 40 maasta.

– Onnittelemme Hansdotteria lämpimästi upeasta menestyksestä. Yhteistyömme Hansdotterin kanssa on sujunut erinomaisesti ja olemme erittäin tyytyväisiä täällä Raumallakin suurta suosiota saaneeseen joulukaupunkikuvitukseen, kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen kiittelee.

Rauman joulukaupunkihankkeen tavoitteena on valtakunnallisen tunnettuuden lisäksi myös kansainvälinen näkyvyys. Saarisen mukaan menestys Creativity International Awards -kilpailussa on yksi askel kohti laajempaa tunnettuutta.

Ympärivuotisuuden lisäämiseksi joulukaupungin visuaalisesta ilmeestä on toteutettu Hansdotterin kanssa myös kesäinen versio. Sekä joulu- että kesäkaupunkikuvitus ovat toimijoiden vapaasti käytettävissä. Materiaalit voi ladata Rauman kaupungin kuvapankista osoitteesta rauma.kuvat.fi.

– Rauman joulukaupunki-ilme sekä kesäinen kuvitus taipuvat moneen tarkoitukseen. Toivomme, että visuaalinen ilme inspiroi laajasti eri toimijoita Rauman markkinoinnissa jatkossakin, viestintäpäällikkö Raija Lehtorinne sanoo.

Markkinointiviestintätoimisto Hansdotter sai kilpailussa 3 hopea- ja 3 pronssisijaa.