Ajankohtaista

Rauman kansalaisopiston 100-vuotisjuhlalukuvuosi huipentuu kevätnäyttelyihin

Kansalaisopiston värineliö.

Sata vuotta – tuhat taitoa -kevätnäyttelyt Kodisjoella, Lapissa ja Raumalla juhlistavat Rauman kansalaisopiston 100-vuotisjuhlalukuvuotta. Nähtävillä on opiskelijoiden kuluneen lukuvuoden aikana eri kursseilla tekemiä töitä. Luvassa on laaja kattaus, sillä esimerkiksi viime vuoden kevätnäyttelyssä Opistotalossa oli esillä noin 3600 työtä.

Näyttelyt alkavat Kodisjoelta ja Lapista, joissa kevätnäyttelyt ovat jo ensi viikonloppuna. Opistotalon näyttely on pääsiäisen jälkeen 21.-23.4. Kaikkiin näyttelyihin on vapaa pääsy. Opistotalon näyttelyssä on kolmessa kerroksessa nähtävillä monenlaisia kädentöitä: nyplä­tystä pitsistä neuleisiin ja keramiikasta puutöihin. Luvassa on lauantaina ja sunnuntaina myös musiikki- ja liikuntaryhmien esityksiä. Lisäksi Rauma-salissa järjestetään sunnuntaina 23.4. juhla­vuoden kunniaksi kansalaisopiston kuorojen yhteinen Kansalaisopistosta kajahtaa -kon­sertti. Esiintyjiä on seitsemästä kansalaisopiston kuorosta.

Juhlakevätnäyttelyn erikoisuutena on opistolaisten aikaisempina vuosikymmeninä tehtyjen töiden näyttely. Opiskelijoita pyydettiin tuomaan ennen vuotta 2000 tehtyjä töitä. Näyttelyyn on kertynyt mukava määrä nähtävää ja suurin osa töistä on 1980–90 -luvuilta.

Kevätnäyttelyt 2017:

Kodisjoen koulu, Kodisjoentie 1432
la 8.4. klo 10–16
su 9.4. klo 11–17
puffetti ja arpajaiset

Lapin kunnantalo, Kivisillantie 6
la 8.4. klo 10–16
su 9.4. klo 11–17
puffetti ja arpajaiset

Opistotalo, Aittakarinkatu 10
pe 21.4. klo 10-18
la 22.4. klo 10–16
su 23.4. klo 11–17
Kahvila Tovi avoinna

Kansalaisopistosta kajahtaa -konsertti, Rauma-salissa, Satamakatu 26
su 23.4. klo 14
hinta 10 euroa, sisältäen tarjoilun