Ajankohtaista

Rauman kaupungin iltapäiväkerhot osallistuvat nallehaasteeseen

Pehmoleluja istumassa kalliolla metsän keskellä aurinkoisena päivänä.

Sanomalehti Satakunnan Kansa käynnisti maaliskuun puolivälissä nallehaasteen piristämään toista koronakevättä. Haasteessa kannustetaan ottamaan nalle tai muu pehmoeläin mukaan esimerkiksi luontoretkelle. Satakunnan Kansaan on lähetetty jo yli 200 kuvaa, joissa pehmolelut seikkailevat eri retkikohteissa. Myös Rauman kaupungin iltapäiväkerhot tarttuivat haasteeseen.

– Ulkoilemme, liikumme ja retkeilemme pehmoeläinten kanssa kevään aikana kerhojen lähimaastoissa. Retkiltä otettuja kuvia voi seurata Satakunnan Kansan sivuilta. Haluamme kannustaa lapsia ja perheitä myös vapaa-ajalla retkeilemään ja ulkoilemaan, iltapäivätoiminnan esimies Jutta Liiten kertoo.

Nallehaasteeseen liittyviä kuvia voivat lähettää kaikki halukkaat sähköpostitse sk.verkko@satakunnankansa.fi. Sähköpostiin tulee liittää kuvaajan nimi ja kertoa muutamalla sanalla, mistä kuvassa on kyse.

Linkki nallehaasteen kuvagalleriaan