Rauman kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa jaettiin palkintoja

Valkoinen Rauma-logo sinisellä pohjalla

Rauman kaupungin sivistysvaliokunta on jakanut kulttuuripalkinnon, nuorisotekopalkinnon ja liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinnon, sekä palkinnut vuonna 2018 menestyneimmät raumalaiset urheilijat. Palkinnot jaettiin Rauman kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa Rauma-salissa 6.12.

Kulttuuripalkinto ja liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto kulttuurin ja luontoliikunnan tavoitteita edistävälle työryhmälle

Vuoden 2018 kulttuuripalkinto ja liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto myönnettiin yhdistettynä Selkämeren kansallispuiston ystävät ry:n ”Raumanmeren väkeä” -työryhmälle. Palkintoperusteluissa kiitettiin työryhmän toimintaa, jossa yhdistyvät tärkeät ja ajankohtaiset kulttuurin ja luontoliikunnan tavoitteet.

Selkämeren kansallispuiston ja Raumanmeren kulttuuriperintö on monipuolinen. Se on kaikille avoin kohde, jonka keskeistä antia ovat mm. merellinen maisema ja luonto, luonnon puhtaus, merenkulun historiaa valaisevat majakat ja majakkasaaret, historialliset kohteet, alueen historiasta muistuttavat saaristolaisasutuksen ja hylkyjen jäänteet, maankohoamisen jäljet luonnossa sekä alueen rikas linnusto.

Raumalla toimii aktiivisesti Selkämeren kansallispuiston ystävät ry:n paikallisryhmä ”Raumanmeren väkeä”. Ryhmä on aktiivisesti tehnyt tunnetuksi luontokulttuuria erityisesti Raumanmerellä ja Selkämeren kansallispuistossa. Raumanmeren väkeä -työryhmä on omalla toiminnallaan ja yhdessä eri sidosryhmien kanssa tehnyt arvokasta työtä Selkämeren kansallispuiston ja Raumanmeren kulttuuriarvojen tunnetuksi tekemiseksi. Lisäksi se on organisoinut tempauksia, joilla on houkuteltu ihmisiä tutustumaan alueen kulttuurihistoriaan, sekä osallistumaan Rauman edustalla olevan merialueen ja saariston puhtaana pitämiseen. Yhdistys ei ole vain jäsentensä luonto- ja retkeilyseura, vaan yhdistys on myös esimerkillisellä tavalla osoittanut ottavansa vastuuta kansallispuiston kehittämisestä ja ylläpidosta.

Rauman kaupungin kulttuuripalkinto ja liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä kulttuuriteosta ja työstä liikunnan edistämiseksi ja kehittämiseksi. Palkinnon myöntää sivistysvaliokunta ilman hakemusta vuosittain. Tänä vuonna palkinnot päätettiin ensimmäistä kertaa yhdistää ja jakaa palkittavalle työryhmälle palkintosummana 2000 euroa.

Nuorisotekopalkinto myönnettiin RaumArs ry:lle

Nuorisotekopalkinto myönnettiin RaumArs ry:lle pitkäjänteisestä raumalaisten lasten ja nuorten taidekasvatuksen hyväksi tehdystä työstä.

RaumArs ry – Rauman taiteilijavierasohjelma on perustettu vuonna 1997. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Satakunnan alueen kulttuuritarjontaa tuottamalla kaikille avoimia, kiinnostavia ja korkeatasoisia taideprojekteja. Taideprojektien kautta taide siirtyy lähemmäksi kaupunkilaisia, samalla mahdollistaen myös satakuntalaisten taiteilijoiden ja kulttuurialan toimijoiden valtakunnallisten ja kansainvälisten yhteyksien kehittämisen. RaumArsin residenssiin valitaan vuosittain 4–10 taiteilijavierasta tai -ryhmää, jotka tulevat Raumalle ja Satakuntaan työskentelemään paikallisten asukkaiden kanssa.

RaumArs ry tekee yhteistyötä paikallisten koulujen, museoiden, taidelaitosten, sekä yhdistysten kanssa. Taiteilijavierastoiminnan arvoja ovat monikulttuurisuus, liikkuvuus, taiteen moninaisuus, hyvinvointi, vuoropuhelu, erilaiset ajattelutavat ja yhteistyö. Koko olemassaolonsa ajan RaumArs ja sen vaihtuvat taiteilijavieraat ovat tehneet yhteistyötä paikallisten lasten ja nuorten, sekä erityisesti koulujen kanssa, yhdistämällä taiteilijavierasohjelman residenssivieraiden taideprojektit lapsille ja nuorille suunnattuihin taidekasvatusprojekteihin. RaumArs ja sen taiteilijavierasohjelma on esimerkillisellä tavalla mahdollistanut paikallisten lasten ja nuorten sekä kansainvälisellä huipulla olevien taiteilijoiden kohtaamisen, tarjoten elämyksiä niin raumalaisille ja satakuntalaisille lapsille ja nuorille kuin Raumalle taiteilijavierasohjelmaan tulleille kansainvälisille ammattitaiteilijoille.

1000 euron arvoinen nuorisotekopalkinto myönnetään vuosittain henkilölle, yhdistykselle, yhteisölle tai vapaalle toimintaryhmälle toiminnasta nuorten kasvun ja kehityksen edistämiseksi, elinolojen ja elämänhallinnan parantamiseksi tai nuorten osallisuuden lisäämiseksi.

Vuoden 2018 menestyneet urheilijat

Urheiluseurojen esitysten perusteella sivistysvaliokunta palkitsi neljä urheilijaa ja joukkueen. Menestyksen lisäksi valinnoissa on huomioitu palkittavien lajikirjo. Itsenäisyyspäivän juhlassa palkittiin stipendillä seuraavat raumalaiset urheilijat.

Paras miesurheilija, palkintosumma 700,00 €
Eemil Varho (uinti)
PM-hopea, pitkän radan SM-hopea

Paras naisurheilija, palkintosumma 700,00 €
Mirka Valo (voimanosto)
Klassinen voimanosto, N20 SM-kulta, N23 SM-kulta, junioreiden PM-kulta

Paras poikaurheilija, palkintosumma 300,00 €
Mikko Petman (jääkiekko)
18-vuotiaiden maajoukkuepelaaja

Paras tyttöurheilija, palkintosumma 300,00 €
Henna Blomroos (frisbee)
EM-kulta, SM-kulta, Suomen Pro Tourin kokonaisvoitto, frisbeegolfin maailmanlistan sija 5.

Paras joukkue, palkintosumma 500,00 €
Pallo-Iirot edustus
Nousu takaisin kakkosdivisioonaan