Ajankohtaista

Rauman kaupungin organisaatiouudistuksen arviointi etenee toimialoille

Valkoinen Rauma-logo sinisellä pohjalla.

Vuonna 2017 toteutetun organisaatiouudistuksen arviointi on etenemässä toimialojen käsittelyyn. Kaupunginhallitus päättää maanantaina 8.3. toimialoille ja valiokunnille annettavista käsittelyohjeista ja -aikataulusta. Ohjeen mukaan valiokuntien, lauta- ja johtokuntien sekä kaupungin toimialojen pitää antaa kommenttinsa ja kehittämisehdotuksensa 24.3. mennessä.

Organisaatiouudistuksen onnistumista on nyt arvioitu luottamushenkilöille ja henkilöstölle tehdyllä kyselyllä sekä johtavien luottamushenkilöiden ja viranhaltioiden haastatteluilla. Haastatteluiden tulokset valmistuivat helmikuun puolivälissä ja kaupunginvaltuusto perehtyi niihin 16.2. pidetyssä valtuustoseminaarissa. Nyt tulosten analysointi jatkuu toimialatasolla.

Rehellistä keskustelua siitä, mikä toimii ja mikä ei toimi

Valiokuntien sekä lauta- ja johtokuntien tehtävä on käydä lähetekeskustelua ennen kaikkea siitä, mikä luottamushenkilöorganisaatiossa toimii ja mikä ei toimi. Käsittelyn pohjaksi ne saavat kaupunginvaltuuston seminaarityöskentelyssä syntyneen aineiston sekä kyselyjen ja haastattelujen tulokset.

– Myös selkeitä kehittämiskohteita kannattaa nimetä sekä miettiä keinoja byrokratian vähentämiseen, päätöksenteon sujuvoittamiseen ja osallistamisen lisäämiseen, konsernipalvelujen toimialajohtaja Sari Salo sanoo.

Työntekijöiltä kaivataan tietoa arkityön sujumisesta

Toimialoilla organisaatiouudistusta käsitellään kolmivaiheisesti, ensin johtoryhmissä ja sen jälkeen esimiesten johdolla palvelualueilla ja palveluyksiköissä. Keskeisiä työntekijöiden pohdittavia asioita ovat organisaatiorakenteen toimivuus, johtamisen selkeys ja arjen toiminnan sujuvuus. Toimialakäsittelyn jälkeen henkilöstöllä on vielä kertaalleen mahdollisuus kommentoida toimialojen antamaa palautetta.

Valmista ennen uutta valtuustoa

Organisaatiouudistuksen arviointi ja siitä nousevat kehittämistarpeet käsitellään maaliskuun lopussa ensin yhteistyötoimikunnassa ja sen jälkeen kaupungin johtoryhmässä, joka määrittelee kaupunkitasoiset kehittämiskohteet. Sen jälkeen kokonaisuus etenee huhtikuun alussa pidettävään kaupunginhallituksen iltakouluun, kaupunginhallituksen kokoukseen ja lopulta huhtikuun lopussa valtuustoon, joka tekee hallintosääntöön tarvittavat muutokset.

– Jos päädytään siihen, että palveluorganisaatio vaatii isoa kehittämistä, niitä hankkeita ei tässä aikataulussa pystytä toteuttamaan. Olen ehdottanut, että suuret uudistukset aikataulutetaan erikseen, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen sanoo.