Ajankohtaista

Rauman kaupunginjohtaja jää eläkkeelle 30.6.2020

Kari Koski kaupungintalon ovella

Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski on tänään jättänyt eroanomuksen virastaan siirtyäkseen eläkkeelle 30.6.2020. Kaupunginhallitus käsittelee eläkkeelle siirtymiseen liittyvän eronpyynnön 19.8. kokouksessa.

66-vuotias Kari Koski on työskennellyt Rauman kaupunginjohtajana vuodesta 2012 lähtien. Aloittaessaan virassa hän sitoutui työskentelemään kaupungin palveluksessa vuoteen 2019 asti. Kari Kosken viimeinen työpäivä on 30.4.2020, sillä hän pitää lomansa ennen eläkkeelle jäämistään.

– Työurani Rauman kaupungin palveluksessa on ollut erittäin mielenkiintoinen ja monipuolinen. Yhdessä luottamushenkilöiden ja henkilöstön kanssa olemme tehneet rohkeita ja pitkäjänteisiä päätöksiä kuntalaisten parhaaksi. Tässä vaiheessa katson saaneeni parhaillaankin meneillä olevat isot hankkeet pisteeseen, josta seuraajan on helppo jatkaa, kaupunginjohtaja Kari Koski sanoo.