Ajankohtaista

Rauman kaupunki avaa tukihaun raumalaisille yksinyrittäjille pääsiäisen jälkeen

Keltainen huutomerkki sinisellä Rauma-tunnustaustalla.

Raumalaiset yksinyrittäjät voivat kohta hakea Rauman kaupungilta tukea koronavirustilanteessa. Hakua, tarvittavia lomakkeita sekä tarkennettuja ohjeita valmistellaan parhaillaan. Tavoitteena on, että tukien haku käynnistetään pääsiäisen jälkeen viikolla 16. Tukea voi hakea 30.9.2020 saakka.

2000 euron suuruista avustusta voi hakea Rauman kaupungilta yksin taloudellista toimintaa harjoittava Raumalla toimiva päätoiminen yrittäjä. Toiminnan oikeudellisella muodolla ei ole merkitystä. Avustuksen tarkoituksena on auttaa yksinyrittäjien toimintaa taloudellisesti pandemian aikana ja sen jälkeen. Tukea voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet 16.3.–31.8.2020 välisenä aikana.

Yksinyrittäjäksi määritellään yrittäjä tai ammatinharjoittaja jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa. Tähän kuuluvat myös freelance-muotoiset yrittäjät. Tuen ehtona on yrittäjän osoittama merkittävästi heikentynyt taloudellinen tilanne ja liikevaihdon alenema koronavirustilanteen takia.

Lisätiedot ja tarkemmat hakukriteerit löytyvät Rauman kaupungin nettisivuilta osoitteesta www.rauma.fi/yksinyrittajatuki.

Suomen kunnat voivat hakea tuen myöntämiseen työ- ja elinkeinoministeriöstä valtionavustusta. Hallitus suuntaa tukiin yhteensä 250 miljoonaa euroa. Ministeriö myöntää rahoituksen kunnille laskennallisena osuutena siinä suhteessa, kun kunnassa on yksinyrittäjiä. Ensimmäisessä vaiheessa Rauman kaupungin osuus valtionosuudesta on noin 656 000 euroa.