Ajankohtaista

Rauman kaupunki esittäytyy Porin asuntomessuilla 6.7.–5.8.

Rauman kaupunki osallistuu omalla messuosastollaan Porissa järjestettäviin Asuntomessuihin 6.7.–5.8.

Idylliseksi Vanhan Rauman pihamiljööksi rakennetulla osastolla esitellään Rauman palvelutarjontaa ja kerrotaan muun muassa kuluvan kesän monista tapahtumista. Palveluiden ja perinteisten vetovoimatekijöiden, maailmanperintökohteiden ja meren, lisäksi esillä ovat Rauman Tarinan mukaiset teemat, kuten alueen vireä elinkeinoelämä sekä monipuolinen työpaikka- ja koulutustarjonta.

– Tavoitteenamme on houkutella messukävijöitä vierailemaan myös Raumalla matkailun, asumisen tai vaikkapa yrittämisen merkeissä. Olemme messuilla paikalla sekä vakituisten että kesätyöntekijöiden voimin, viestintäpäällikkö Raija Lehtorinne kertoo.

Rauman messuosasto Ua4 sijaitsee ulkoalueella messureitin alkuvaiheessa. Osasto on suunniteltu yhteistyössä Mainostoimisto SST:n kanssa ja sen on toteuttanut Brändipuu Oy.

Messut ovat avoinna päivittäin klo 10–18 ja muutamina päivinä klo 21 asti. Vuosittain eri puolilla Suomea järjestettävät asuntomessut tavoittelevat jopa 150 000 kävijää.

Asuntomessujen lisäksi Rauman kaupunki näkyy heinäkuussa Porissa myös SuomiAreenalla. Torstaina 19.7. Etelärannassa järjestettävässä Lounais-Suomen ihme -tapahtumassa paneudutaan alueen talouskasvuun useiden mielenkiintoisten keskustelijoiden johdattamana. Rauman kaupunki on yksi tämän tapahtuman järjestäjistä.