Ajankohtaista

Rauman kaupunki jakoi itsenäisyyspäivän palkintoja

Suomen lippu.

Rauman kaupungin sivistysvaliokunta on jakanut kulttuuripalkinnon, nuorisotekopalkinnon ja liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinnon sekä palkinnut vuonna 2020 menestyneimmät raumalaiset urheilijat. Koronaepidemian vuoksi palkintojenjakotilaisuutta ei voitu järjestää, vaan palkinnot toimitettiin palkituille henkilökohtaisesti.

Kulttuuripalkinto Rauman Taideyhdistykselle

Vuoden 2020 kulttuuripalkinto myönnettiin Rauman Taideyhdistys ry:lle. Rauman Taideyhdistys on perustettu vuonna 1962. Sen tavoitteena on kerätä yhteen kuvataiteesta kiinnostuneet raumalaiset. Yhdistyksen perustamisen keskeinen tavoite oli taidemuseon perustaminen Raumalle, joka toteutui vuonna 1970. Yhdistys edistää ja tukee kuvataiteen harrastamista myös laajemmin sekä pyrkii lisäämään kiinnostusta kuvataidetta kohtaan.

Taideyhdistyksen järjestämät Ars Rauma -näyttelyt ovat tuoneet valtakunnallisesti tunnettuja taiteilijoita Raumalle, esitelleet raumalaisia taiteilijoita suurelle yleisölle ja olleet tärkeä osa Rauman taidemuseon näyttelytarjontaa yhdistyksen alkuvaiheista alkaen.

Taideyhdistys tunnetaan Raumalla myös monipuolisten ja mielenkiintoisten kulttuurimatkojen järjestäjänä. Matkat ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Taideyhdistys omistaa myös merkittävän kuvataidekokoelman, jonka tarkoituksena on tuottaa iloa mahdollisimman monelle. Periaatteena on, että yhdistyksen omistamat teokset on sijoitettu esille julkisiin tiloihin Raumalla. Edellä mainitun toimintansa lisäksi yhdistys tukee vuosittain kannustusstipendeillä lasten ja nuorten kuvataide- sekä käsityöharrastusta Raumalla.

1000 euron arvoinen kulttuuripalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä kulttuuriteosta. Palkinto voidaan myöntää myös kannustukseksi nuorelle taiteilijalle.

Liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto Lapin kuntoporrashankkeelle

Liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto myönnettiin vuonna 2020 Lapin kuntoporrashankkeelle. Palkinnon suuruus on 1000 euroa. Palkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä työstä liikunnan edistämiseksi ja kehittämiseksi.

Palkintoperusteluissa kerrottiin, että Lappiin on toteutettu Linnavuoren läheisyyteen kuntoportaat. Hankeen organisoijana on toiminut Lapin Salama ry ja hankkeelle saatiin Ravakan tukea. Projektin johtajana toimi Juhani Leino, joka sai Lapin alueen toimijat hyvin mukaan kuntoportaiden toteuttamiseen. Alueen kehittäminen jatkuu edelleen puisto- ja kallioalueen hankkeella.

Nuorisotekopalkinto myönnettiin Tasalam Boja ry:lle

Vuoden 2020 nuorisotekopalkinto myönnettiin 100-vuotista taivaltaan juhlivalle, lasten ja nuorten partiotoimintaa järjestävälle Tasalam Boja ry:lle.

1000 euron arvoinen nuorisotekopalkinto myönnetään henkilölle, yhdistykselle, yhteisölle tai vapaalle toimintaryhmälle toiminnasta nuorten kasvun ja kehityksen edistämiseksi, elinolojen ja elämänhallinnan parantamiseksi tai nuorten osallisuuden lisäämiseksi. Palkinto voidaan myöntää myös nuoren tai nuorisoryhmän menestymisestä opiskelussa, tieteenalalla tai yhteiskunnallisessa toiminnassa.

Tasalam Boja ry – lippukunta on jatkanut Rauman Partiopoikien vuonna 1920 aloittamia perinteitä. Lippukunnan toiminta pohjautuu Suomen partiolaisten partio-ohjelmaan, joka edistää partiolaisten myönteistä kokonaiskehitystä. Toimintaa on laajennettu viime vuonna perinteisestä maapartiolippukunnasta kanoottihankintojen kautta myös melontaan. Pääkohderyhmänä on 7-22-
vuotiaat lapset ja nuoret, jotka on jaettu viiteen eri ikäkauteen.

Vuoden 2020 menestyneet urheilijat

Urheiluseurojen esitysten perusteella sivistysvaliokunta palkitsi neljä urheilijaa ja joukkueen. Menestyksen lisäksi valinnoissa on huomioitu palkittavien lajikirjo. Poikkeusolojen vuoksi vuosi on kisojen ja menestymisen osalta ollut erilainen, siten esityksessä on huomioitu lahjakkaita ja uusia urheilijoita. Itsenäisyyspäivänä palkittiin stipendillä seuraavat raumalaiset urheilijat.

Paras miesurheilija, 700 euroa
Joonas Hytönen, yleisurheilu
piirimestaruus maastojuoksussa

Paras naisurheilija, 700 euroa
Julia Valtanen, yleisurheilu
Suomi-Ruotsi-maaottelun kulta, keihäs

Paras poikaurheilija, 300 euroa
Miki Niemensivu, yleisurheilu
SM-pronssi M17, maantiejuoksu

Paras tyttöurheilija, 300 euroa
Sofia Määttä, jalkapallo
edustajana maajoukkueessa 2003- ja 2004-ikäluokissa, lisäksi menestystä myös yleisurheilussa, 200 metriä ja pituushyppy

Paras joukkue, 500 euroa
Sekaparifrisbeegolf, Henna Blomroos ja Jani Ikonen
SM-kulta