Ajankohtaista

Rauman kaupunki kannustaa koronaturvalliseen vapun viettoon

Valkoinen Rauma-logo sinisellä pohjalla.

Rauman kaupungin koronajohtoryhmä kokoontui torstaina 29.4. tarkastelemaan Rauman koronatilannetta ennen vappua. Kaupungin johto kannustaa raumalaisia viettämään vappuviikonlopun turvallisesti koronaohjeistuksia ja -suosituksia noudattaen.

– Yksittäisiä tartuntoja ilmenee Raumalla edelleen ja mahdollisuus joukkoaltistuksiin on olemassa. Toivon, että raumalaiset viettävät vappua mukavissa, mutta koronaturvallisissa merkeissä. Koronan taltuttaminen vaatii vielä jaksamista, mutta yhdessä toimimalla ja ohjeita noudattamalla pääsemme kohti valoisampaa kesää, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen kertoo.

Vappua voi juhlistaa perheen ja lähipiirin kesken kokoontumisrajoitukset huomioon ottaen. Yksityistilaisuuksien kuuden hengen kokoontumisrajoitus on voimassa 14.5. asti. Lounais-Suomen aluehallintoviraston vastaava määräys koskee yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Turvaetäisyyksistä ja hyvästä käsihygieniasta tulee huolehtia pienessäkin porukassa. Kasvomaskin käyttäminen on myös suositeltavaa. Lähikontaktit lisäävät tartunnan riskiä.

– Luotan siihen, että raumalaiset huolehtivat koronaturvallisuudesta parhaansa mukaan, niin vappuna kuin muinakin ajankohtina, Luukkonen sanoo.