Ajankohtaista

Rauman kaupunki on mukana puurakentamisen vauhdittajaryhmässä

Lähikuvassa tukkipinon tukkeja.

Rauman kaupunki on valittu mukaan ympäristöministeriön ja Motivan puurakentamisen vauhdittajaryhmään. Mukana on 10 kuntaa, joissa suunnitellaan parhaillaan julkisten uudisrakennusten puurakentamista. Vauhdittajaryhmän tarkoituksena on tehdä puurakentamista tutummaksi asiantuntija-avun ja vertaistuen myötä. Raumalta puurakentamisen vauhdittajaryhmässä nostetaan esiin Uotilan puukoulu.

Julkiset uudisrakennukset -ryhmä aloitti toimintansa 14.4. Luvassa on yhteistilaisuuksia, joissa käsitellään muun muassa kaavoitukseen liittyviä kysymyksiä, hankintaprosessia, markkinakartoituksia sekä puun ilmastovaikutuksia ja laskentaa. Ryhmän tukena on puurakentamisen asiantuntijajoukko. Vauhdittajaryhmä työskentelee yhdessä vuoden 2022 tammikuuhun asti.

– Raumalla ei ole aiemmin toteutettu julkista rakennusta massiivipuurakenteisena, joten olemme sen suhteen uuden edessä. On hienoa, että pääsimme mukaan vauhdittajaryhmän verkostoon, sillä puunkäytön kehittämistyö, hintatietoisuus sekä muiden osallistujien projektit ja kokemukset ovat tervetulleita Uotilan puukoulun suunnittelun tueksi, arkkitehti Leena Joki-Korpela kertoo.

Uotilan alakoulu toimii tällä hetkellä väistötiloissa. Päätös uuden koulun rakentamisesta on tehty ja tarveselvitys on parhaillaan käynnissä. Syksyn aikana on tarkoitus siirtyä hankesuunnitteluun. Aloite puun käyttämisestä uudessa Uotilan koulurakennuksessa tuli virkamieskunnalta ja ajatus sai hyväksynnän myös poliittisessa päätöksenteossa.

Muut puurakentamisen vaikuttajaryhmässä mukana olevat kunnat ovat Kuhmo, Haapajärvi, Kärkölä, Kuusamo, Savonlinna, Porvoo, Simo, Helsinki ja Hamina.

Lisätietoa löytyy osoitteesta www.motiva.fi.