Ajankohtaista

Rauman kaupunki valittiin vuoden 2019 Satakuntalaiseksi Liikuttajakunnaksi

Lapset juoksemassa koulun liikuntasalissa.

Rauman kaupunki on valittu vuoden 2019 Satakuntalaiseksi Liikuttajakunnaksi. Satakunnan parhaat urheilijat ja merkittävimmät urheiluteot palkittiin Porissa Satakunnan Urheilugaalassa lauantaina 8.2.2020.

– Raumalla liikutetaan kaikenikäisiä. Liikkuva varhaiskasvatus ja Liikkuva koulu -hankkeet takaavat lapsille liikuntaa varhaiskasvatuksessa ja koulupäivien aikana. Kouluissa järjestetään maksuttomia liikuntakerhoja koulupäivän yhteydessä, iltapäiväkerhoissa liikutaan enemmän ja 6.–9.-luokkalaisilla nuorilla on käytössään liikunta- ja kulttuurietuja sisältävä Nuorisopassi, toimialajohtaja Soile Strander kertoo.

Työikäisiä raumalaisia liikutetaan matalan kynnyksen liikuntaryhmissä sekä liikuntatapahtumissa. Ikäihmisille järjestetään säännöllistä liikuntaa, kuten kuntosaliryhmiä ja suuren suosion saavuttaneita taloyhtiöjumppia. Lisäksi ikäihmisille tarjotaan vertaisohjaajakoulutusta, ja heitä kannustetaan aktiiviseen arkeen.

– Monialainen liikuntapalveluiden ja sosiaali- ja terveystoimialan yhteistyö mahdollistaa toimivia liikunnan palveluketjuja sekä aikuisille että lapsille. Tämä on keskeinen perusta liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Myös maahanmuuttajien kotoutumista tuetaan Raumalla liikunnan avulla. Lisäksi lapsille ja aikuisille järjestetään erityisliikuntaryhmiä, Strander jatkaa.

Hyvät liikuntapaikat ja -olosuhteet kannustavat vapaa-ajalla liikkumiseen ja tarjoavat myös seuroille hyvän toimintakentän. Seurayhteistyö toimii Raumalla kattavasti muun muassa seuraparlamentin kautta. Myös liikuntatapahtumia järjestetään yhteistyössä seurojen kanssa.

– Seuratoimijat ovat lisänneet Raumalla niin sanottujen harrasteryhmien valikoimaa ja aktiivisuutta. Varsinkin suuremmat seurat liikuttavat ihmisiä kokonaisvaltaisesti, vs. liikuntatoimenjohtaja Ari Rajamäki sanoo.

Raumalla on kiinnitetty tietoisesti huomiota eri liikkujaryhmiin. Liikuntapalvelujen pääpaino on lapsissa ja nuorissa sekä ikäihmisissä. Työikäisiä liikuttavat suurilta osin nimenomaan seurat.

– Monipuolinen ja saumaton yhteistyö LiikU:n kanssa tuo Rauman kaupungin liikunnalliseen toimintaan koulutuksellista tukea ja mahdollistaa laajan verkostoitumisen, Strander toteaa.