Ajankohtaista

Rauman kaupunki valmistautuu avaamaan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita

Keltainen huutomerkki sinisellä Rauma-tunnustaustalla.

Suomen hallitus linjasi maanantaina 4.5. koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta. Rauman kaupunki valmistautuu opetus-, kulttuuri- ja liikuntapalvelujen avaamiseen ja toimintojen hallittuun käynnistämiseen.

Lukioita, ammatillisia oppilaitoksia, korkeakouluja ja vapaata sivistystyötä koskevat rajoitukset ovat voimassa 13.5. asti. Valtioneuvosto suosittelee, että yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, lukioissa, ammatillisessa opetuksessa, vapaassa sivistystyössä sekä aikuisten perusopetuksessa jatketaan etäopetusta lukukauden loppuun.

Rauman Lyseon lukio jatkaa etäopetuksen parissa kuluvan lukuvuoden 2019–2020 loppuun saakka.

Vapaan sivistystyön osalta Rauman kansalaisopiston kursseista jatketaan lähiopetuksena 14.5. alkaen Luku- ja kirjoitustaidon kurssia. Kesäkuussa alkavat ennakkosuunnitelman mukaiset Tylypahkakurssit.

Taiteen perusopetuksen järjestämistä koskevat rajoitukset ovat voimassa 13.5. asti, jonka jälkeen näiden oppilaitosten tilat avataan lähiopetukselle. Rauman kuvataidekoulun, Rauman käsityökoulu Taitavan ja Rauman teatterikoulun lähiopetus jatkuu 14.5. alkaen. Kaikkiin opiskelijoihin ollaan yhteydessä ennen kurssien alkua.

Rauman musiikkiopiston yksilö- ja pienryhmäopetus jatkuu lähiopetuksena 14.5. alkaen. Varhaisiän musiikkikasvatuksen ryhmäopetus, kuorot, orkesterit ja musiikkikerhot jatkavat etäopetuksessa lukuvuoden loppuun asti. Tapahtumia ja konsertteja ei järjestetä.

Huoltajille tiedotetaan erikseen käytännön järjestelyistä. Myös Rauman kaupungin nettisivujen ajankohtaisuutisia kannattaa seurata aktiivisesti osoitteessa www.rauma.fi.

Kirjastossa otetaan käyttöön kirjakassilainaus

Hallituksen 4.5. antaman linjauksen mukaan kirjojen lainaaminen on sallittua, mutta kirjastoja ei voida vielä fyysisesti avata asiakkaille. Rauman kaupunginkirjasto aloittaa maanantaina 11.5. kokeiluluonteisesti aineiston lainaamisen kirjakassitoimintana.

Kirjakassilainauksessa asiakas ottaa yhteyttä kirjastoon ja pyytää haluamansa aineistot lainaan. Henkilökunta kerää aineiston hyllystä ja lainaa sen asiakkaan kirjastokortille. Kirjakassi tulee noutaa kirjastosta sovittuna aikana. Asiakkaita pystytään palvelemaan vain rajallinen määrä ja palvelu toteutetaan yhteydenottojärjestyksessä. Tarkemmat ohjeet kirjakassilainaukseen julkaistaan tänään tiistaina 5.5. kirjaston nettisivuilta.

Kirjastot pyritään avaamaan kokonaisuudessaan asiakkaille 1.6. alkaen, huomioiden viranomaisten ohjeistukset kokoontumisrajoituksista. Myös kirjastoauto aloittaa liikennöinnin kesäkuun alussa.

Liikuntapaikat avataan asiakkaiden käyttöön vaiheittain

Ulkoliikuntapaikat avataan 14.5. alkaen huomioiden 10 henkilön kokoontumisrajoitus. Lisäksi Lähdepellon ja Otanlahden urheilukeskusten huoltotilat avataan päiväkäyttöön arkisin. Talviharjoitteluhalli toimii koulujen käytössä. Yleisölle avautuvissa liikuntapalveluiden tiloissa tehostetaan päivittäistä puhtaanapitoa. Liikuntapalvelut tiedottaa liikuntatilojen käytön tarkennuksista nettisivuillaan.

Liikuntapaikat pyritään avaamaan asiakkaille 1.6. siten, että liikuntapaikat ja huoltotilat ovat käytössä normaalisti harrastus- ja kilpatoimintaa varten, kesäkuun alussa voimaan tuleva 50 henkilön kokoontumisrajoitus huomioiden. Liikuntapaikat avataan hallitusti ja asteittain. Liikuntapalvelut tiedottaa seuroille ja toimijoille erityisjärjestelyistä.

Uimahalli pidetään suljettuna aiemman päätöksen mukaisesti ja se avautuu asiakkaille 17.8.

Kulttuuri- ja museopalveluissa valmistaudutaan myös kaupungin museoiden avaamiseen rajoitetusti 1.6. alkaen.

Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen sekä niihin liittyvien kerhotoimintojen osalta tiedotetaan myöhemmin erikseen.