Ajankohtaista

Rauman kaupunki vuokraa tupia saaristoretkeilijöiden käyttöön

Rohelan torppa ja piha-alue kesällä.

Rauman kaupungin omistuksessa on yhteensä kuusi saaristotupaa retkeilijöiden ja ryhmien käyttöön. Tupia voi varata esimerkiksi vaellusten sekä melonta- ja kalastusretkien taukotuviksi ja yöpymispaikoiksi. Käyttö maksaa 20–80 euroa vuorokaudessa, tuvasta riippuen.

Rohelassa, Vuorisolassa ja Vesiluomassa sijaitsevat tuvat ovat lukittavia, mutta mukavuuksiltaan pelkistettyjä. Pinokarissa yöpyminen onnistuu aitassa. Päiväranta taas on tarkoitettu pääasiassa työpaikka-, opiskelija-, sekä koululaisryhmien käyttöön. Katavistossa sijaitsee hyväkuntoinen huvila, jota vuokrataan kesäaikaan myös koko viikoksi. Muita tupia vuokrataan korkeintaan kahdeksi vuorokaudeksi kerrallaan. Tuvat ovat puitteiltaan vaatimattomia ja edellyttävätkin yöpyjiltä omatoimisuutta.

– Kaupungin omistamat vuokratuvat ovat hyvin suosittuja kesäisin ja ne varataan äkkiä käyttöön. Erityisesti turistit käyttävät tupia ahkerasti, asiakaspalvelukoordinaattori Mari Soilukari kertoo.

Soutuveneitäkin vuokrattavissa

Kaupungilla on kaksi jokamiesretkeilyyn tarkoitettua soutuvenettä. Veneet ovat Mustalahden ja Omenapuumaansuntin ylittämistä varten. Veneiden kotisatamat ovat Mustalahden pienvenesatama ja Omenapuumaa.

Veneet ovat lukittuja. Avaimen saa 10 euron panttimaksua vastaan palvelupiste Pyyrmanista.

Tupavaraukset ja venetiedustelut: Palvelupiste Pyyrman, Valtakatu 2 A, puh. 02 834 5000, palvelupiste@rauma.fi.

Varaustilanteen voi tarkistaa myös sähköisestä varauskalenterista.