Ajankohtaista

Rauman kaupunkikeskustan elinvoima maan keskiarvoa korkeampi

37 suomalaisen kaupunkikeskustan elinvoimalaskennan tulokset on julkaistu. Rauma on mukana laskennassa viidettä kertaa. Rauman kaupunkikeskustan elinvoimaluku on tutkimuksen mukaan 3,11. Kaikkien mukana olevien kaupunkien lukujen keskiarvo on 2,46.

Rauman keskustan elinvoimaluku on noussut hieman vuosina 2020­–2022. Kaikkien tutkimuksessa mukana olevien kaupunkien keskimääräinen elinvoimaluvun vuosimuutos on -2,6 prosenttia, kun Rauma on 0,4 prosenttia plussalla.

– Ennen koronaa vuonna 2019 Rauman luku oli 3,37, joten siihen on vielä matkaa. Suunta on kuitenkin oikea, kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen kertoo.

Elinvoimalaskenta perustuu Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry:n käyttämään menetelmään. Sen avulla seurataan elinvoiman kehittymistä Suomen kaupunkikeskustoissa. Tunnusluvuista näkyy liiketilojen jakauma, eli kauppojen ja ravintoloiden sekä tyhjien liiketilojen osuudet. Tulos suhteutetaan asukasmäärään.

Rauman keskustassa ravintoloiden ja kauppojen osuus liiketiloista on 51,6 prosenttia. Liiketiloja oli laskuhetkellä tyhjillään 11,1 prosenttia.

EKK:n tiedotteen mukaan keskustaan sijoittuvat investoinnit tukevat kestävyyttä ja hillitsevät ilmastonmuutosta. Asiakasvirtojen vahvistajia ovat esimerkiksi isot ruokakaupat, oppilaitokset, uudenlaiset kirjastot, vetovoimaiset taidemuseot, tapahtumapuistot ja suuret monitoimiareenat jotka sijaitsevat lähellä keskustaa.

– Kaupungin lähihistorian suurimman panostuksen, rakenteilla olevan Karin kampuksen voidaan sanoa olevan juuri tällainen, keskustan asiakasvirtaa vahvistava investointi, Saarinen sanoo.

Elävät Kaupunkikeskustat ry:n tiedote ja tarkemmat tutkimustulokset löytyvät osoitteesta www.kaupunkikeskustat.fi