Ajankohtaista

Rauman koronatilanne huononee – kaupungin johto erittäin huolestunut

Raumalla todettujen koronatartuntojen määrä on viime viikkoina kasvanut merkittävästi, ja kiihtymisvaiheeseen siirtymisen riski on erittäin suuri. Lisäksi erityistä huolta herättää koronaviruksen herkästi tarttuvien muuntovirusten mahdollinen leviäminen.

– Olemme kaupungin johdossa hyvin huolestuneita Rauman huononevasta ja nopeasti muuttuvasta koronatilanteesta. Meidän raumalaisten on nyt syytä ottaa korona tosissaan ja noudattaa kaikkia ohjeita ehdottoman tarkasti. Jos ohjeita ei noudateta ja koronatartuntojen määrä jatkaa nousuaan, ainoa mahdollisuutemme on rajoittaa entisestään kaupungin toimintoja ja palveluja, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen painottaa.

Lähes kaikkien tartuntojen lähteet on vielä pystytty selvittämään. Kotimaisten tartuntojen määrä on valitettavasti lisääntynyt selvästi. Tartuntoja ja joukkoaltistumisia ovat lisänneet muun muassa maskien käytöstä lipsuminen, turvavälien unohtaminen sekä työpaikkojen löystyneet kahvihuone- ja tapaamiskäytännöt.

– Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että mikäli kaikkia varotoimia ei noudateta, joudutaan uudelleen takaisin kiihtymisvaiheeseen, Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Uusitalo-Seppälä toteaa.

Satakunnassa on voimassa vahva maskisuositus, jonka mukaan yli 12-vuotiaiden tulee käyttää maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa turvavälien noudattamisen lisäksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeen mukaan turvaetäisyyden tulee olla yli kaksi metriä.

– Uudet muuntuneet koronaviruskannat tarttuvat ja leviävät aiempia nopeammin. On erityisen tärkeää, että noudatamme yli 2 metrin turvavälejä ja niiden rinnalla pidämme edelleen maskeja kaikissa julkisissa sisätiloissa, Rauman terveyspalvelujen tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall muistuttaa.

Nykyiset koronasuositukset ja -rajoitukset ovat Satakunnassa voimassa 31.1. asti. Aluehallintoviraston 23.2. asti voimassa olevan ohjeistuksen mukaan yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä, mutta sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan järjestää tilaisuuksia, joihin osallistuu enintään 20 henkilöä.

– Talvilomakauden lähestyessä kaupungin johto toivoo raumalaisten pysyvän lomillaankin vain Rauman ja Satakunnan alueilla, Johanna Luukkonen sanoo.

Rauman kaupunki noudattaa toiminnassaan Satakunnan alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän ja viranomaisten linjauksia sekä tekee aktiivista yhteistyötä Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa.