Ajankohtaista

Rauman Lyseon lukion opiskelijat osallistuivat Digiyouth-hankkeeseen – tuloksena ympäristöystävällisiä yritysideoita

Rauman Lyseon lukio on ollut puolentoista vuoden ajan mukana kansainvälisessä Digiyouth-hankkeessa. Hankkeen ensimmäinen vaihe päättyi joulukuun 2019 alussa ja päätöstilaisuus järjestettiin Tallinnassa. Opiskelijat kehittivät hankkeen aikana erilaisia yritysideoita ekologisuus ja ympäristöystävällisyys edellä.

Digiyouth on Euroopan Unionin kansainvälinen nuorten yrittäjyyshanke, johon osallistuu 14–19-vuotiaita nuoria Virosta, Latviasta, Suomesta ja Ruotsista. Hanketta koordinoi Suomessa Rauman opettajankoulutuslaitos. Rauman Lyseon lukion lisäksi Suomesta on mukana Merikarvian lukio.

Hankkeen tarkoituksena on toteuttaa maiden rajojen ylittäviä yhteistyöverkostoja. Nuoret perehtyivät digitaalisen yrittäjyyden mahdollisuuksiin ja innovoivat yhdessä teemaan liittyviä yritysideoita. Kurssi yhdistää yrittäjyys- ja teknologiakasvatusta. Nuoria oli mukana kaiken kaikkiaan noin 220, joista raumalaisia lukiolaisia yhteensä 40. Kansainvälisiä startup-yrityksiä perustettiin yhteensä noin 40.

Sähköiset sovellukset ja ratkaisut keskiössä

Hankkeessa mukana olleet raumalaiset opiskelijat esittelivät torstaina 9.1. kehittämiään yritysideoita Rauman Lyseon lukion auditoriossa. Kantava teema yrityksissä on ekologisuus ja ympäristöystävällisyys. Raumalaisvahvisteiset yritykset ovat nimeltään Wasso, Lend it, MoneyVerter, Ecolupin, Finvia, Puzzleclock, B-road ja Digirune.

Venla Maikola ja Hanna Seren esittelivät Wasso-sovellusta, jonka yritystoiminta perustuu pääasiassa auttamiseen ja ympäristön siistinä pitämiseen. Sovelluksen kehittämisessä oli heidän lisäkseen mukana myös kolme virolaista opiskelijaa.

– Jos joku on vaikka loukannut jalkansa, eikä sen vuoksi pääse helposti viemään roskia tai lajittelemaan jätteitä, joku muu voi hoitaa sen hänen puolestaan kohtuullisella korvauksella. Sovelluksen avulla voidaan rekisteröidä niin avun tarvitsijat kuin tarjoajatkin, opiskelija Hanna Seren kertoo.

Jokainen kierrätysavuksi ilmoittautuva suorittaa kierrätyksen peruskurssin. Yritys haluaa huolehtia myös siitä, että hakijat kuljettavat jätteet niille tarkoitettuun paikkaan, jotta ympäristö pysyy siistinä.

– Wasson avulla taskurahan kerääminen sopii esimerkiksi nuorille, jotka liikkuvat mielellään pyöräillen. Näin hakijatkin tukevat ympäristöystävällisyyttä liikkuessaan ja jätteitä kerätessään, opiskelija Venla Maikola sanoo.

Yritysidean taustalla on paljon ajatustyötä ja ideointia. Ryhmää kiinnosti erityisesti ympäristöystävällisyys ja siitä huolehtiminen. Sovelluksen prototyypin tulevaisuus on vielä avoinna, mutta Venlan ja Hannan mukaan hanke oli kaikkiaan antoisa.

– Fiilikset ovat hyvät, projektissa oppi paljon englantia ja matkat olivat mukavia. Hanke opetti myös ajanhallintaa, sillä yritystoimintaan perehtyminen ja lukio-opintojen suorittaminen oli varsinkin aluksi työlästä. Lopputulos kuitenkin palkitsee, Venla ja Hanna kertovat.