Ajankohtaista

Rauman Lyseon lukion pihaa uudistetaan nuorten ehdottamilla liikuntavälineillä

Rauman Lyseon lukion piha ja koulurakennus.

Rauman Lyseon lukion pihapiiriin asennetaan marraskuussa useita uusia ja erilaisia liikuntavälineitä. Lukion opiskelijat saivat osallistua pihan suunnitteluun ja välineiden valintaan – ehdotuksia saatiin yhteensä 134.

Liikuntaneuvoja Iida Elosen mukaan lukiolaisten aktivointi on tärkeää. Pihan toimintojen monipuolistamisella kannustetaan opiskelijoita viettämään väli- ja hyppytunteja ulkona.

Lukion pihan suunnitteluun osallistuneista opiskelijoista jopa 95 prosenttia viettää oppituntien välisen ajan sisätiloissa. Vastausten mukaan heistä 55 prosenttia viettäisi enemmän aikaa ulkona, jos pihapiirissä olisi mukavaa tekemistä.

– Rauman Lyseon lukio on mukana Liikkuva opiskelu -hankkeessa eli opiskelijoita kannustetaan aktiiviseen toimintaan myös koulupäivän aikana. Uudet liikuntavälineet ovat tähän hyvä lisä, Iida Elonen sanoo.

Pihaan on tulossa koripallotelineet, riippukeinu, kaksoiskeinu, kaksi täysbetonista pingispöytää, frisbeekoreja ja leuanvetorekit. Lisäksi istuma- ja oleskelupaikkoja lisätään 3D-kuutioilla ja muutamalla divaanielementillä.

– Koripallon pelaamista varten tehdään pieni pihapelailukenttä ja liikuntavälineet saavat joustavan alustan, liikuntapaikkapäällikkö Tommi Cederberg sanoo.

Kaupungin talousarvion 40 000 euron määräraha päätettiin kohdentaa tänä vuonna lukioon. Aiempina vuosina vastaavalla määrärahalla on toteutettu ministadionit Kortelan, Lapin, Unajan ja Kourujärven koulujen yhteyteen.