Rauman museot hyödyntävät sulkujen aikana sosiaalista mediaa

Marelan sali, Rauman museo

Rauman museon toimipisteet sekä Rauman taidemuseo ovat kiinni Suomen hallituksen linjauksen mukaisesti 13.4. asti.

Rauman museon henkilökunta on tavoitettavissa normaalisti, vaikka toimipisteet ovat yleisöltä suljettuina.

– Museoiden ollessa kiinni hyödynnämme erityisesti sosiaalista mediaa. Olemme suunnitelleet Rauman museon somekanaviin esimerkiksi tietoiskuja ja osallistamista, museovirkailija Sari Korjonen-Lahti kertoo.

Rauman museo on perunut kaikki yleisötapahtumansa toukokuun loppuun asti. Myös museon järjestämät luokkaretkitapahtumat ja koululaisvierailut on peruttu.

Taidemuseo nostaa taidesisältöjä verkkoon

Rauman taidemuseo pyrkii ylläpitämään perustoimintaansa mahdollisimman hyvin myös koronavirustilanteen aikana. Vaikka taidemuseo on yleisöltä suljettu, henkilökunta on tavoitettavissa sähköpostitse ja puhelimitse.

– Vaikka kevään tapahtumat perutaan, juhlimme 50-vuotisjuhlaamme nostamalla taidesisältöjä verkossa esiin. Näyttelyitä joudutaan miettimään kevään osalta uusiksi, mutta olemme luovia ja onneksi yhteistyökumppanit ovat erinomaisen joustavia miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja poikkeustilanteessa, museointendentti Heta Kaisto kertoo.

rauma.fi/museo

raumantaidemuseo.fi